Juhannusjuhlien pelastajat

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Joko siellä on juhannusohjelma päätetty? Onko ohjelmassa grillaamista kesämökillä, lavatanssia aamuun saakka vai kenties juhannusfestarit? Minullapa olisi tänään tarjota kaikille juhannuksen juhlijoille täsmävinkkejä siihen, miten juhannuksesta otetaan kaikki irti. Sain nimittäin taannoin järjestetyn Indiedays Inspiration-päivän aikaan tilaisuuden päästä tekemään yhteistyötä Vermanin kanssa. Vermanin esittelypisteeltä sain mukaani paketin, jollainen pitäisi löytyä jokaisen naisen käsilaukusta juhlimaan lähtiessä. Nämä tuotteet kun auttavat meistä jokaista voimaan paremmin niin juhlien aikana kuin niiden jälkeenkin.

Kuinka monesti sinulle on käynyt niin, että mukavista juhlista on joutunut poistumaan etuajassa sen takia, että juhlakengät ovat alkaneet hiertää. Minulle on ainakin käynyt niin useammankin kerran, ja sittemmin olenkin varautunut juhlailtoihin kantamalla mukana kenkäpussukassa vaihtokenkiä. Tosin nekään eivät auta enää siinä vaiheessa, kun rakkoja on jo ehtinyt syntyä. Tästä syystä minulle nousi korkeiden korkojen ystävänä ykköstuotteeksi nämä uudet Wondermin rakonestolaastarit. Kerrassaan mainio keksintö. Aiemmin olen aina paikannut jo syntyneitä rakkoja erilaisin laastarein ja rakkolapuin, mutta tällä tuotteella voi suojata jalkoja jo etukäteen. Wondermin rakonestolaastari on ihonvärinen joustava silikonisidos, joka on alunperin kehitetty urheilijoiden tarpeisiin. Näin ollen se on myös erittäin napakka eikä rullaannu käytössä. Laastari kestää myös suihkussa käymisen, eli sitä voi pitää useamman päivän. 
Tulee muuten tarpeeseen juhannuksena, kun koroilla on mittaa kymmenisen senttiä.
Aiemmin käyttämistäni rakkolaasterista nämä eroavat myös sillä tavalla, että laastarin pinta on pehmeän silkkinen, eikä muovisen silikoninen niinkuin joissain tuotteissa. Niinpä korkkaritkin on helppo sujauttaa jalkaan laastarista huolimatta.
Sitten päästäänkin juhlien olennaisimpaan osaan, eli syömiseen. Koostuipa juhannusateria sitten grilliherkuista ja mansikkakakuista tai festareiden päivänverran pannulla pyöritellyistä makkaraperunoista, on mahanpurut yleensä taattu jossain vaiheessa iltaa. Puhumattakaan siitä, jos sattuu olemaan laktoosi-intolerantikko, niinkuin minä. Eipä ole ihan yksi tai kaki kertaa, kun on tullut uskoneeksi juhlienjärjestäjän vakuutteluja tarjoilujen laktoosittomuudesta, ja sitten onkin saanut ähistellä pinkeänä pallona pömpöttävän mahan kanssa jossain nurkassa loppuillan. Vermanin survival-kitistä löytyi ratkaisu myös tähän.
Monelle laktoosia välttelevälle saattaakin olla jo tuttu tuote tämä Lactrase, Lactrase on purutabletti, joka sisältää laktaasi-entsyymiä, joka pilkkoo maitosokerin, eli laktoosin helpommin imeytyvään muotoon. Purutabletti nautitaan juuri ennen laktoosipitoisen ruuan syömistä, ja purutablettia voivat käyttää myös raskaana olevat naiset ja yli 3-vuotiaat lapset. Tabletti on myös täysin gluteeniton, mikä oli ainakin itselleni tärkeä tieto. Gluteenia kun tuntuu nykyisin piileskelevän mitä kummallisimmissakin paikoissa.
Omalta osaltani voin jo valmiiksi kertoa, että juhannusjuhlissa en taatusi malta olla syömättä sitä toistakin grillimakkaraa. En, vaikka tiedän millainen olo sen jälkeen yleensä on. Vermanin paketista paljastui kuitenkin helpotus myös tällaisen kausittaisen suursyömärin elämään. Oletteko jo kuulleet tuotteesta nimeltä Nogasin? Nogasin on ruuansulatusentsyymi, joka tutkitusti auttaa ruuansulatusvaivoihin, kuten turvotukseen, vatsakipuun ja ilmavaivoihin. Kukapa meistä naisista haluaisi myöntää moisista kärsivänsä, mutta tosiasia taitaa olla, että jopa suurimmalla osalla meistä on usein syömisen jälkeen sellainen olo, että pitäisi hetkeksi avata housuista nappi, vai mitä? Kuten Lactrasekin, niin myös Nogasin nautitaan etukäteen ennen ruokailua. Molemmat on pakattu näppärän kokoisiin napakasti sulkeutuviin rasioihin, jotka on todella kätevä sujauttaa pienempäänkin iltalaukkuun. Molemmat tabletit voidaan myös nauttia pureskelemalla, eli ne voi huomaamattomasti nautiskella ennen ruokailun alkua, vaikka vesilasia ei sattuisi olemaan näkösällä.
Jos juhlien jälkeen unenpäästä ei meinaa saada kiinni, voi hyvänä apuna toimia imeskeltävä mintunmakuinen Melarest-tabletti. Melatoniini imeytyy nopeasti ja auttaa tutkitusti lyhentämään nukahtamisaikaa. Kätevä pakkaus on helppo ottaa mukaan myös matkoille, mikäli kärsii aikaeron aiheuttamista nuhatamisvaikeuksista. 

Meidän perheessä melatoniini on säännöllisessä käytössä vuorotyötä tekevällä miehenpuolella, ja tämä pikkurasia onkin kätevä säilyttää yöpöydällä, mistä melatoniinin voi napata iltalukemisten aikana suuhunsa nukkumattia odotellessa. Itse ajatellin pakata rasian matkaan myös tulevalle Kreikan matkalle, matkalla kun se unentulo antaa monesti odotuttaa itseään. 

Lisää kaikista tässä postauksessakine esitellyistä tuotteista pääset lukemaan täällä. Ja muistutuksena vielä, että kaikki juhlien pelastajat ovat saatavilla apteekeista, eli kipin kapin ostoksille ennen juhannusjuhlia!

   


                  * Postaus toteutettu yhteistyössä Indiedays Inspirationin ja Vermanin kanssa. *




Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)