(Pikku) Joulukattaus x 2 | Table setting for Christmas

tiistai 1. joulukuuta 2015

/It is time to think about the table setting for Christmas. Which of these two do you like more?/


* Yhteistyössä Indiedays ja Ellos.*

* Postauksen lopussa alekoodi.


Sunnuntaina oli Sandyn kotona joulua ilmassa. Hääräilin nimittäin puoli päivää oikein mieluisan somistustehtävän kanssa. Kuten blogiani pidempään seuranneet tietävätkin, kotimme piensisustus ja ennenkaikkea tekstiilit ovat hyvinkin pitkälti peräisin Ellokselta. Minä kun olen vuosien saatossa huomannut, että Elloksen hinta-laatusuhde on vertaansa vailla. Siinä missä huonekauluihin olen sijoittanut pidemmän pennin, ja säästänyt varta vasten jokaista isompaa hankintaani varten, ostan kausittaiset tuotteet ja perustekstiilit edullisempaan hintaan sieltä, mistä olen ne oppinut hyvälaatuseksi havaitsemaan. Mm. kotimme kaikki verhot sekä vuodetekstiilit ovat Elloksen valikoimaa. Olinkin siis erittäin iloisesti yllättynyt, kun sain Ellokselta ehdotuksen somistaa kotimme jouluksi heidän tuotteillaan osana Elloksen Minun Jouluni kampanjaa. Innostuin asiasta ehkä hiukkasen liikaakin, sillä kuvattavaa syntyi sitten niin paljon, että päätin jakaa ne kahteen eri postaukseen. Tämän päivän postauksessa on esillä kaksi kattausta jouluun. Toinen on rennompi pikkujoulukattaus, ja toinen mustavalkoista teemaa noudatteleva, mutta muuten perinteisempi joulukattaus. Jos jaksat selaila kuvatulvan läpi, kerrohan lopuksi kumpi kattauksista oli sinun mielestäsi onnistuneempi.
Tässä kattauksessa vähemmän on enemmän. Yleensä kattauksissani on monennäköistä pientä koristusta ja kimalletta, mutta tällä kertaa visioin joulukattauksen olevan hyvinkin yksinkertainen. Idea lähti liikkeelle pohtiessani mitä kaikkea Elloksen kattaustarvikkeita ja koristeita minulta jo kotoa löytyy valmiiksi. Valkoinen pöytäliina ja valkoiset kankaiset lautasliinat ovat kuuluneet vakiovarusteisiini jo pitkään. Niihin yhdistin uudet mustat kaitaliinat joiden väripariksi nostin pöytään jo viime jouluksi hankkimani tuikkuastiat. Ne ovat kuvissani vilahdelleet aiemminkin, sillä ne ovat vuoden mittaan seikkailleet lähes jokaisessa kotimme huoneessa. Mustaa tehostetta jatkaa pöydän takana senkin päällä tuikkivat mustat hurrikaanilyhdyt, jotka niinikään ostin jouluani sulostuttamaan jo vuosi sitten. Nämä molemmat kynttiläasetit ovat muuten vieläkin valikoimissa. Yksinkertaisen kattauksen pieniksi yksityiskohdiksi kietaisin lautasliinojen ympärille paperinarua sekä pikkuruiset joulupallot tunnelmaa tuomaan. Tällaiset koristuksethan voi sitten ruokailemaan ryhdyttäessä sujauttaa osaksi pöydän muuta koristusta.

Aivan toisenlaiseen tunnelmaan suunnittelinkin sitten seuraavanlaisen kattauksen. Ihastuin tykänään Elloksen sivulla seikkaillessani tähän tummanharmaaseen Premium-malliston täyspellavaiseen pöytäliinaan ja halusin ehdottomasti lähteä testailemaan, mitä sen ympärille muodostuisi. Valmista suunnitelmaa ei ollut, mutta lähtiessäni sommittelemaan ympärille muita Elloksen uutuuksia, syntyikin vallan passeli kattaus vaikkapa pikkujouluiltamiin tai ystäväporukan brunssia varten. 
Niinikään Premium-malliston puolelta bongasin nämä aivan ihanat Himlan Linen Look keittiöpyyhkeet. Saadessani nämä sitten somistustilauksen saavuttua hyppysiini päätin, että nämä on ehkä aivan pakko pitää itselläni. Ja kenties jopa tilata joululahjaksikin jollekulle. Pellavaisten liinojen kaveriksi voisi kietaista pakettiin pieniä herkkuja tai vaikkapa leipäkorin. Samaan ihastuskategoriaan meni myös Elloksen oman malliston valkomarmorinen leikkuulauta, joka tähän kattaukseen pääsi juustolautasen virkaa toimittamaan. On muuten melkoisen edullinen verrattuna merkkituotteisiin, mutta silti aivan upea! Jopa miehenpuoli tunnusti marmorialustan melkoisen komeaksi, vaikka ei yleensä korvaansa (silmäänsä) lotkauta meikäläisen kattausviritelmille. Ykköskattauksen valkoiset lautasliinat on tässä kattauksessa jätetty yksinkertaisesti viikattuna lautaspinon päälle.
Ikuisena vilukissana toin pöydän ääreen myös Ellos Home malliston pehmeän torkkupeiton harteille vedettäväksi.
Ensimmäisen kattauksen kynttiläasetit on tässä kattauksessa toisin päin. Timanttituikut loistavat sivupöydällä ja hurrikaanit pääsivät paraatipaikalle. Kirsikkapuiset salaattiottimet tuovat hitusen lämpöä muuten viileäsävyiseen kattaukseen ja  Teräksiseen leipäkoriin sujautin yhden lautasliinoista pohjalle ilmettä pehmentämään.
Huippulöytö oli myös tämä  lasinen vitriini. Näitäkin on useammalla valmistajalla myynnissä, mutta näin isossa koossa ne tuppaavat olemaan hyvin hintavia. Tämä Elloksen versio ei ulkoisesti eikä laadullisesti eroa kilpailijoistaan mitenkään muuten, kuin hurjan paljon edullisemmalla hinnallaan.

Iltapäivän hetken verran vilhatava aurinko siivilöityy kauniisti sisään Elloksen valkoisten voileeverhojen läpi. Elloksen verhovalikoimasta muuten löytyy Suomessa muuten harvinaisia 250 cm pitkiä valmisverhoja. Muutettuamme nykyiseen kotiimme olenkin hankkinut kaikki verhoni Ellokselta, koska rakennusmiehet aikanaan tulivat kiinnittäneeksi verhotankomme juuri tuohon korkeuteen tilaamani 240 cm sijaan...
Kumpaan pöytään sinä mielummin istahtaisit? 


ja sitten siihen alekoodiin;

Jos sinä bongasit kuvista jotain mieluisaa, nyt kannattaa hyödyntää Elloksen tarjous. Yli 100 euron tilauksesta saa  30 euroa alennusta ja yli 150 euron tilauksesta saa 40 euroa alennusta koodilla 
325972. Tämä tarjous koskee muuten myös merkkituotteita. 





(* Linkit kaupallisia linkkejä.)

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)