Hyvää Vappua!

torstai 30. huhtikuuta 2015

Jippii, pidennettty viikonloppu on täällä. Vapun kunniaksi peloteltu lumisade ohitti Oulun, ja vappuaattoa aloitellaan aurinkoisissa, joskin kylmän tuulisissa merkeissä. Työmaalla vietettiin Vappua naamiaisten merkeissä, ja tarhaankin kipitti aamulla innokas pieni Batman. Nyt on hyvä hetki alkaa kattamaan pöytää ja korkata grillikausi. Vappua veitämme tällä kertaa perheen kesken, ja kuohujuoman nauttiminen saa jäädä lasilliseen. Illan mittaan saatetaan toki tehdä pieni visiitti lähistöllä asuvan tuttavaperheen luo, josko siellä pääsisi perheen miehet maistelemaan munkkeja ja simaakin, kun itse en ole sellaisia tehnyt. Muita herkkuja sen sijaan tuli lastattua eilisillan kauppareissulla kärry niin täyteen, ettei tiedä missä välissä ne kaikki ehtii syömään. Toivotaan huomisellekin kaunista säätä, jotta päästään kaupungille katselemaan Vappukulkueita ja muita hulinoita. Ihanaa Vappua kaikille!

ps. Pingu, Onneksi olkoon! Voitit perinteisessää lappuarvonnassa lehtitilauksen. Laitatko minulle koko nimesi ja osoitetietosi sekä tiedon siitä, haluatko Fit-lehden vai Trendin, niin laitan tilauksen menemään. (Sähköpostitiedot löytyvät tuolta sivupalkista). Onneksi olkoon, ja kiitos vielä kaikille osallistujille!





Blogger's Inspiration Day and Indiedays Blog awards 2015

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Huhheijakkaa. Onpahan vauhdikas viikonloppu takana. Osallistuin ensimmäistä kertaa Indiedaysin järjestämään bloggaajatapahtumaan Helsingissä, ja olihan kyllä hauska reissu. Aiemminkin olen saanut kunnian tulla juhlaan kutsutuksi, mutta vasta tällä kertaa sain aikaiseksi alkaa tosissaan puuhaamaan lähtöä, se kun on täältä Oulusta päin niin työlästä hankkiutua pääkaupunkiseudulle saakka. Perjantaina pakkasin siis parhaan ystäväni matkaan, ja suuntasimme Norwegianin siivin Sokos Hotel Helsinkiin, ja ajatuksenahan oli tietenkin nukkua hyvin ja nousta pirteänä pitkään lauantaipäivään. Noh, sen nukkumisen ja pirteyden kanssa oli kyllä vähän niin ja näin, mutta eihän päivä voi käynnistyä kovin huonosti, kun saa kerrankin istahtaa valmiiseen aamiaispöytään. Pisteet muuten hotellille siitä, että aamupalatarjonnasta löytyi mm. ihan perusmallin maustamatonta rahkaa, jota sai sitten tuunailla marjoilla mieleisekseen. Myös gluteeniton aamiassämpylä ja pieni makea haukkapalakin järjestyi, kun henkilökunnalta pyysi. Koska harvemmin tulee tosiaan Helsinkiin lähdettyä, olimme suunnitelleet päivän ohjelman melkoisella tarkkuudella, että saimme mahdutettua inspiroitumisen lomaan shoppailua ja hyvästä ruuasta nautiskeluakin. Heti yhdeksältä starttasimmekin tehokkaan ostoskierroksen, ja saaliina oli kröhhömm, melko monet uudet housut ja vähän jotain muutakin... Näistä ostoksista lisää sitten myöhemmin. Koska matkakumppaninikin on gluteenittomalla ruokavaliolla, päädyimme lounaalle Kampin Gluto:on, joka oli  minulle aivan uusi tuttavuus. Olisipa kyllä mahtava saada tänne meidänkin korkeuksille täysin gluteeniton pastaravintola, jossa ruoka oli herkullista ja hinnatkin edulliset. Suosittelen lämpimästi.

Lounaan jälkeen olikin jo hoppu ravintola Maxineen, jossa vietettiin bloggaajapäivän päiväosuutta. Kiertelimme esittelijöiden ständeillä kuulemassa uutuuksista, ja pitihän sitä laittautua Voice of Finland finalistin Jesper Anttosenkin kanssa yhteiskuviin, kun tilaisuus moiseen Lorealin standilla tarjoutui. Päivän aikana tutustumistani tuotteista kerron sitten myöhemmin lisää, mutta allapa muutama kuvanen menoista ja meiningeistä.



Päivän tunnelman takasi Fresita, ja pääsimmekin maistamaan melkoisen maistuvaa Fresitapohjaista drinkkiä, joka sopisi vaikka booliksi kesäjuhliin. Kuvassa vilahtaakin drinkin ainesosat, eli mansikka-raparperilikööri, Fresita, ja Russian Schweppes.

Tarjolla olisi ollut myös kynsien stailausta, mutta tälle pisteelle oli koko päivän ajan sellaiset jonot, että tyydyimme ihailemaan työn jälkeä kauempaa.


Pikkuherkkujakin löytyi joka lähtöön.


Ihan uusia tuttavuuksia löytyi teemalla Juhlien Pelastajat, ja tarjolla oli näytteitä mm. ihan uudesta Nogasin tuotteesta, jonka luvattiin auttavan ruuansulatukseen. Vielä on tuote testaamatta, mutta kerron toki myöhemmin kokemuksista.


Lorealin pisteeltä tarttui mukaan uusi Prodigy kestoväri. Upeita sävyjä olisi ollut tarjolla vaikka kuinka, mutta kun oma kuontalo on sen verran musta, piti niitä tyytyä vaan ihailemaan. Kerran elämässäni olen värinpostorumban kokeillut, ja sen jälkeen muistutin kärhtäneen pehkoni kanssa lähinnä variksenpelätintä. Mutta te, joilla on vaaleampi sävy hiuksissa, käykäähän tutustumassa uutuuteen


Päivätapahtuman jälkeen kipittelimme hotellille valmistautumaan iltaan ja kahdeksan maissa saavuimme Club Capitaliin, jossa Indiedays Blog Awards olikin jo hyvässä vauhdissa.


Tapahtuman juonsi aina yhtä säpsäkkä Tea Kalifa. Eri kategoroiden voittajiin ja ehdokkaisiin pääsee tutustumaan täällä.


Kun samaan juhlapaikkaan kokoontuu useampi sata bloggaajaa, oli pukuloisto vertaansa vailla. Omasta ilta-asustani en tietenkään siinä kiireessä tajunnut ottaa kuvaa päivänvalossa, ja omalla kameralla sen surkeine salamoineen illalla otettu kuva on sitä laatua, että säästän teidän moiselta. Perinteisellä pikkumustalla mentiin. 


Palkintojen jaon jälkeen jäimme vielä hetkeksi istumaan iltaa juhlapaikkaan, mutta myöhemmin ilta jatkui ihan omilla jatkoillamme. Epäilimme ystäväni kanssa, että taisimme olla ainoat, jotka blogijuhlista jatkoivat rokkibaariin, mutta kerrankos sitä on tilaisuus päästä kurkistamaan myös pääkaupunkiseudun metallimeinkinkejä, niin pitihän sitä käväistä.

Kiitokset vielä Indiedaysille kutsusta ja tilaisuudesta päästä juhliin mukaan. Vaikka uusiin ihmisiin tutustuminen jäikin omalta osaltani vähälle, oli ainakin hauska päästä näkemään ihka elävänä muutamia omista suosikkibloggaajistaan. 


Reissuhommiin

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Hellurei ja ihanaa viikonlopun alkua!

Tulin vaan pikaisesti huikkasemaan, että tämä tyttö lähtee kohta lentokentälle mars, ja suuntana Helsinki ja Indiedaysin Inspiraatiopäivä ja gaalailta. Blogi siis hiljenee viikonlopuksi, mutta Instan puolella pääsee seurailemaan kuulumisia (instagram tili löytyy tuolta sivupalkista pikkuruisen nappulan takaa). 

Lukija-arvonnan suoritan sitten reissusta palatessani, joten vielä ehtii liittymään lukijaksi sivupalkkiin, ja mukaan lehtitilauksen arvontaan.

ps. Arvatkaapa onnistuiko taaskaan se niinsanottu light packing...? No ei onnistunut ei. Kun ei osaa päättää mitä päälleen pukisi ja kevätilmakin tuo omat haasteensa, on mukana matkalaukullinen kampetta kahden päivän reissua varten.





Merkkilaukkuale

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Jippii. Nyt se alkoi Booztin midseason sale. Olen odottanut tätä kuin kuuta nousevaa, ja käynyt kyttäilemässä sivustoja vähän väliä. Jaa että miksi? No siksi, että olen päättänyt vihdoin ja viimein panostaa hieman parempaan laukkuun. Nyt kun osaisi vaan päättää, että mikä näistä. Poimin tähän ensin laukkuvaihtoehtoni, ja sitten vielä muutaman asukokonaisuuden niiden ympärille. Mutta auttakaa nyt naista mäessä, mikä näistä nyt sitten olisi paras vaihtoehto?



1. Ralph Lauren Double Zipper Satchel.
2. Ralph Lauren Large Barrel Satchel.
3. Ralph Lauren City Tote.
vai huomattavasti edullisempi vaihtoehto, 
4. Guess Logo Sport Large Tate?

Muut alelaukut löytyy täältä.

Jokapaikan asu. Tällä voi hipsiä suoraan töistä juhliin.


1. Espritin mekko.
2. Nomen mokkakorkkarit.
3. Rannekoru ja toinen.
4. Kaulakoru.

Arkeen.



1. Ralph Lauren farkut.
2. Esprit toppi.
2. Geoxin balleriinat.

Kesäpäivään

1. Maksihame
2. T-paita
3. Converset.

Myös lasten puolella on alkanut ale, ja valikoimasta löytyy hyvin kesäksikin sopivia vaatteita, kuten teppareita, shortseja ja Suomen kesän tuntien myös kumppareita.


Näistä merkkialeista muuten tunnetusti viedään nopeasti parhaat päältä, merkkilaukkuja kun ei yleensä alennushintaan mistään saa, joten jos sinulla on ollut samansuuntaisia mietteitä, käyhän hetimiten tsekkaamassa valikoima.




(* Linkit kaupallisia linkkejä.)

Gluteeniton ruokavalio Osa 1 - tavallisen treenajan kauppakassilla

tiistai 21. huhtikuuta 2015

                                                  Gluten-free diet. How do I do my groceries.

Virtuaalimaailma on nykyään pullollaan erilaisia fitness-blogeja, joissa pääosin nuoret alle kolmekymppiset kovaa treenaavat naiset kertovat ruokavaliostaan ja treenistään. Koska minä en (valitettavasti) enää kuulu tuohon kategoriaan, eikä tavoitteenani olekaan missään nimessä täysin rasvaton vartalo, ajattelin valaista teille hieman omaa ruokailufilosofiaani näin kauppakassin esittelyn muodossa.

Ravinnosta ja sen vaikutuksista olen ollut hyvin kiinnostunut koko elämäni, mutta pitkälti viime vuosiin saakka tavoitteenani oli syödä mahdollisimman vähärasvaisesti. Olen myös ns. aiemmassa elämässäni ollut maailmanluokan hilihydraattien rakastaja, ja saatoin elää päiväkausia pelkällä Real-leivällä ja pastalla, mitä enemmän sen parempi. Olin kerrassaan kauhuissaan karppausbuumin saapumisesta muutamia vuosia takaperin, että mitenkä ihmeessä jotkut vapaaehtoisesti koostavat ruokavalionsa rasvan ympärille, sillä rasvastahan suurin prosentuaalinen määrä päivittäistä energiaa karppausruokavaliossa koostuu.


Muutamia vuosia takaperin havahduin vihdoin huomaamaan, että ei voi olla normaalia, että en jaksa enää tehdä mitään. Jaksoin nipin napin käydä töissä, ja sen jälkeen rötkähdin sohvaan, missä katsoa möllötin telkkaria nukkumaan menoon saakka. En siltikään osannut vielä yhdistää olotilaani ruokavaliooni. Kun lopulta päädyin selkävaivoineni akupainantaan erikoistuneelle hierojalle päädyin hänen kanssaan juttusille asiasta, ja sain kuulla, että osalla meistä ihmisistä saattaa olla vaivana glueeniyliherkkyys. Tämä vaiva ei tarkoita sitä, että olisi keliaakikko tai vilja-allergikko, vaan yksinomaan sitä, että gluteenipitoisten viljojen syöminen aiheuttaa erinäisiä terveysvaivoja. Vaivat voivat ilmetä nivelkipuina, väsymyksenä, iho-oireiluna ja ennen muuta tietysti vatsavaivoina. Se, mitä moni nainen pitää niinsanotusti normaalina, että vatsa turpoaa joka syömisen jälkeen palloksi, ja kestää monta tuntia helpottaakseen, saattakin itse asiassa olla oire gluteeniyliherkkyydestä. Sain vienon kehotuksen kokeilla alkaa pikkuhiljaa karsimaan ravinnostani gluteenitpitoiset viljat pois.


Ensi alkuun ajatus tuntui aivan mahdottomalta. Miltä tuntuisi sanoa hyvästit niin rakkaalle ruisleivälle ja ihanille pasta-annoksille. Entä pullat ja kakut? Voileipäkakut juhlissa ja maistuvat täytetyt patongit? Kyselinkin neuvojaltani, että mitä ihmeessä minä sitten syön välipalaksi, kun olen tottunut pakkaamaan mukaan täytettyjä voileipiä, ja napostelemaan niitä missä milloinkin liikkeellä ollessani. Vastaus oli, että esimerkiksi hedelmiä ja pähkinöitä. Olin kertakaikkisen pöyristynyt ajatuksesta. Pikkuhiljaa ajatuksen siemen alkoi kuitenkin mielessäni itää, ja päätin lähteä kokeilemaan.


Jotkut gluteenittomalle ruokavaliolle siirtyneet ovat netissäkin hehkuttaneet, kuinka nykyisin kaupasta löytyy gluteenittomalta hyllyltä korvike kaikille viljatuotteille. Kun tavoitteena on kuitenkin kokonaisvaltainen hyvinvointi, ja mahdollisimman puhdas ruokavalio, ei gluteenittomuuden idea kuitenkaan ole tämä. Terveellisessä gluteenittomassa ruokavaliossa on pyrkimys kohti luontaista gluteenittomuutta, eli viljatuotteita ei korvata niiden keinotekoisilla korvikkeilla, vaan viljojen karsimisen jälkeen ruokavalioon lisätään luonnollisia ravintorikkaita elementtejä, kuten kasviksia ja marjoja. Syön toki itsekin noin kerran viikossa parissa edelleenkin pastaa, ja silloin pastana toimii juuri nämä riisistä tai maissista valmistetut pastatuotteet, mutta muuten entinen makaroonihiiri on vaihtanut lisukkeesa juureksiin ja kasviksiin. Myös niissä kannattaa olla tarkkana, mikäli tavoitteena on saada mahdollisimman ravitsevaa ravintoa, sillä esimerkiksi perisuomalaisessa perunassa ravintoarvot jäävät melkoisen köykäisiksi. Omalta lautaseltani löytyykin useimmiten lisukkeena perunan sijaan bataattia, porkkanaa ja palsternakkaa. Tosin juureksiakin useammin lisuke koostuu parsakaaalista, kukkakaalista tai kesäkurpitsasta. Itsekin olen alunalkaen ollut varsinainen kesäkurpitsan kammoaja, mutta niin sitä vaan ihminen oppii. Haasteita ruuanlaitossa edelleen piisaa, ja mielikuvitus joutuu välillä koville. Onhan meidän suomalaisten suosimat makaroonilaatikot ja jauhelihaperunakeitot niin helppo väsätä. Ei taritse juuri miettiä, kun kierrättää perheen pöydässä nakkikeiton, kalakeiton ja jauhelihaspagetin ikuista pyörää.


No mitä sieltä kauppakassista sitten tällä kertaa löytyi. Kesäkurpitsaa, palsternakkaa, porkkanaa, punakaalta,  tomaatteja, paprikaa, pinaattia (vihersmoothieisiin), salaatteja ja kurkkua. Hedelmiä, kanaa, vähärasvaista naudan jauhelihaa, kalkkunaleikkelettä, kananmunia, rahkaa, raejuustoa ja Skyriä. Sekä suurta pahettani, luomutattarinäkkäriä. (Näitä voisi syödä paketillisen kerralla.) Ja niin. Proteeinipatukoita. Minkään täysin puhtaan ravinnon ruokavalion noudattaja en siis ole. Maitotuotteista voinkin kirjoittaa joku päivä ihan oman juttunsa, mutta kun oma kroppani sietää hapanmaitotuotteta melko hyvin, tulee niitä käytettyä, kun ne on tällaiselle kuntosalitreenajalle niin oiva tapa tankata proteiineja. Patukoiden lisäaineluttelo saa varmasti myös monet täysin puhtaan ruokavalion noudattajat kavahtamaan, mutta tällä hetkellä tämä riittää minulle. Gluteenittomalla ruokavaliolla olen saanut elämääni takaisin reilulla kädellä pirteyttä ja jaksamista, ja mahavaivat ovat mennyttä. Myös nivelvaivat ovat helpottaneet huomattavasti noudatettuani nyt useamman vuoden gluteenitonta ruokavaliota. Perheen miehet kyllä syövät edelleen tavallista sekaravintoa, vaikkakin miehenpuolellakin on viljojen käyttö vähentynyt puoleen. 

Myöhemmin voisin vielä kirjoitella vaikkapa esimerkin päivän ruokailustani sekä ravintovalmentajan näkemyksistä maitotuotteiden ja sokerin käytöstä. Pysykäähän siis kuulolla, jos ravintoasiat kiinnostavat.

Oletko sinä kokeillut gluteenitonta ruokavaliota? Millaisia kokemuksia sinulla on?


PS: Vielä ylihuomiseen asti aikaa osallistua lukijakilpailuun. Liity siis blogin lukijaksi sivupalkkiin luomalla Google + -tunnukset ja olet mukana Fit-lehden tai Trendin tilauksen arvonnassa. 

Valoa olohuoneeseen (ja lukijakilpailun jatkoaika)

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

                                                      Sunlight in the living room. Oh, joy!

Oi mikä ihana ilta... jostain kumman syystä kyseinen laulunkipale soi päässä, kun tuivertavan tuulisena ja harmaana alkanut vaalipäivä kääntyikin iltaa kohden ihanaksi auringonpaisteeksi. Tuulesta huolimatta pihalla tarkenee jo ainakin hetken verran ilman ulkovaatteita, ja ikkunoista tulvii sisään valoa. Tosin valonsäteet paljastavat myös tuhannen tuhruiset ikkunalasit ja kaikkialla leijailevat pölynhukkaset, mutta ei puhuta nyt niistä. Päivä on sujunut rennoissa merkeissä. Aamusella lähdettin Jampan kanssa treenailemaan pyöräilytaitoja viikko sitten kirpparilta kympillä mukaan tarttuneella lastenpyörällä, ja samalla matkalla käväistiin äänestämässäkin. Onhan se hauska seurata, kun herra kolme ja puoli vee keskittyy kirjaimellisesti kieli keskellä suuta ajamiseen, ja painaa menemään tuhatta ja sataa. Tai ainakin niin kovaa kuin 12 tuumaisella minipyörällä pääsee. Lenkin jälkeen iski harvinainen leivontainsipiraatio, ja pyöräytin pellillisen proteiinimuffinseja. Koostumus oli mielenkiintoinen, mutta kyllä niillä makeanhimon taltutti. Voisinkin myöhemmin laittaa reseptiä tulemaan. Näin sunnuntai-iltaisin on aina reilun tunnin verran omaa aikaa, kun perheen miesväki suuntaa viikottaisiin jalkapalloharjoituksiinsa. Äiti-ihminen on armeliaasti armahdettu treeneissä mukana kulkemiselta ensimmäisen kerran jälkeen, jotta saa hetken aikaa hoitaa oma hommia ennenkuin uusi työviikko pyörähtää taas käyntiin. Harrastaako teidän kolmevuotiaat muuten kuinka paljon? Minä olen päättänyt, että yksi kiinteä harrastus saa tämänikäiselle riittää, mutta isä-osastoa jo kovasti kutkuttelee sählyt ja kartingit...

Mutta että sitä valoa olohuoneessa. Tässäpä sitä.


ps. Kun muutto Casasta tänne bloggerin puolelle tapahtuikin nyt viikkoa aiemmin kuin piti, päätin jatkaa lukijakilpailun osanottoaikaa vielä torstaihin saakka. Torstaihin mennessä lukijoiksi liittyneiden kesken siis arvotaan sitten lehtitilaus. Tervetuloa mukaan!

Nyt se alkaa.

lauantai 18. huhtikuuta 2015





Päivän Ministyle

torstai 16. huhtikuuta 2015

Hellurei, kevättä ilmassa, vai liekö jo aavistus kesää? Täällä meilläpäin aloitettiin toissapäivänä hiekkojen harjaus kaduilta, ja se jos mikä on näillä korkeuksilla kevään merkki. Tosin tänä aamuna maa olikin sitten saanut jo uuden lumipeitteen.

Siinä missä itse vilukissana kiidän edelleen menemään untuvatakissa ja sorelleissa (okei, onhan tämä nyt jo vähän noloa tunnustaa, mutta vilukissa mikä vilukissa...), on perheen miehet vaihtaneet jo kevätvaihteen silmään. Viime viikonloppuna pojat lähtivät ostoksille mätsäävissä asuissaan, ja silloin oli minimiehen yllä näinkin coolit vermeet. 

IMG_3446.jpg
Kengät /HM
Farkut/ Pomp de Lux
Nahkatakki/ HM
Paita/ HM
Aurinkolasit (kädessä)/ Lindex
Pipo / Reima


Älkää muuten ihmetelkö näitä yhden kuvan postauksia Meillä minimies on tosiaan viettänyt kotipäiviä ensin viime viikolla useamman päivän mahataudin merkeissä, ja nyt tämän viikon kuumeessa. Ja kaikki äiti-ihmiset tietänevät, että päiväuniaikaan there is only so much you can do, eli aika ei riitä ihan kaikkeen mitä haluaisi ehtiä. :)

Ps. Muistakaahan käydä päivittämässä lukulistoillenne tuleva blogiosoite, ja klikkaamassa itsene mukaan kilpailuun.

Nyt se on valmis!

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Saako vähän rummunpäristystä kiitos....tattatadaa! Nyt se on valmis, uusi uljas(?) blogisivustoni  on nyt viilailtu valmiiksi, ja nyt pääsee taas liittymään lukijaksi. Pari päivää sitten julkistin kilpailun lukijaksi liittyville, ja palkintona on valinnainen lehtitilaus meikäläisen piikkiin. Käyhän siis lukaisemassa ohjeet linkin takaa ja liity lukijaksi. Lukijapalkissa komeile tällä hetkellä niinkin mellevä luku kuin 13, eli sekaan mahtuu, ja arpajaisissakin on hyvät mahdollisuudet voittaa. Muista, että jos lisäksi liityt La Dolce Vitan Facebook-sivuille, saat kaksi arpaa, ja muista silloin huikata Casan kommenttipuolelle olevasi kahdella arvalla mukana.  Uuden blogin puolella on nyt myös äärimmäisen helppokäyttöiset ja kätevät pikkunappulat sille, jos haluat seurata blogia BloglovinissaPinterestissä tai Instagramissa.  

IMG_3591.jpg
Ps. Ei täällä sentään ryypiskelemään ole heretty kesken viikkoa. Kuva on vanha, mutta symboloi sitä, millaisella juhlatuulella olen saatuani uuden blogipohjan viimein valmiiksi.

Kesäkuntoon 2015 - Loppukiri

lauantai 11. huhtikuuta 2015

                              * Blogi muuttaa kahden viikon kuluttua pysyvästi Casa- blogeista tänne,
                muista  klikata itsesi lukijaksi tähän uuteen osoitteeseen Lukijat-palkkiin sivupaneelissa.*
                                             

Minulla on (kenties työni vuoksi) tapana mitata vuodenkiertoa kouluvuoden mukaan, eikä suinkaan kalenterivuoden mukaan. Siinä, missä suurin osa aloittaa puhtaalta pöydältä tammikuisin, minä aloittelen elokuussa milloin minkäkin projektin. Tämän (luku)vuoden teemana elämässäni on ollut lihasmassan ja voimatasojen kasvattaminen entisen kinteyttämiseen tähdänneen treenihistorian jälkeen. Elokuussa tein päätöksen satsata Personal Trainerin palveluihin kolmen kuukauden ajan, ja se on ollut ehdottomasti elämäni paras sijoitus. Vuodenvaihteeseen mennessä salilla käyttämäni painot olivat jo tuplaantuneet, aerobinen kunto noussut yli 50%:lla ja rasvaprosentti pienentynyt useammalla yksiköllä, Ja minähän en ole (valitettavasti) enää mikään teinityttönen, vaan reilun kuukauden päästä keski-ikäinen naisihminen (tätä ei sitten kerrota muille!). Vuodenvaihteen jälkeen treenailin hetken aikaa itsekseni, mutta kaivattuani vaihtelua saliohjelmiin päätin ostaa Fitfarmilta Bikini Challenge-ohjelman, joka osoittautui myöskin loistavaksi sijoitukseksi. Alle satasella sain kolme erilaista saliohjelmaa ja lisäksi kymmenen erilaista toiminnalista treeniohjetta kaupan päälle. Toki myös ruokavalio-ohjeet pakettiin sisältyi, ja niitä täsmällisesti noudattaneet BC:läiset ovatkin saavuttaneet juuri päättyneen kymmenen viikon rupeaman aikana aivan uskomattomia tuloksia. Osaa niitä pääsee ihailemaan Fitfarmin nettisivuilla. 
Nyt on jäljellä 7 viikkoa kesään, ja olisi aika ottaa loppurutistus tämän vuoden projektissani. Tavoitteena kun oli siis ikänaisiin liittymisen vuosipäivänäni olla paremmassa kunnossa kuin koskaan. Nyt haastankin teitä muita liikuntaa jo harrastaneita lähtemään mukaan loppukiriin. Tässä olisi viikon tavoitemäärät treenien suhteen, ja ruokavaliovinkit seuraavat ensi erässä:
VIIKKOTREENIT
- 3 x aamuaerobinen tyhjällä vatsalla. Aamuaerobiseksi käy kevyt kävely- tai sauvakävelylenkki tai kuntopyöräily. Jos taivaalta sattuu satamaan kissoja ja koiria, myös kevyehkö oman kehon painolla tehty kiertoharjoittelu käy. Esimerkiksi tällainen.
- 3 x kuntosalitreeni riittävän raskailla painoilla. Toistomäärät per sarja max 12. Koska oma ohjelmani on tällä hetkellä Fitfamilta, en voi sitä julkaista, mutta esimerkiksi Saara on julkaissut aivan mainioita treeniohjemia. (Selailemalla löydät myös Saaran kolmijakoisen ohjelman vinkit.)
 Jos kuntosalille pääsy on mahdotonta, voi myös kotona treenata vallan mainiosti. Jo käsipainopari tai kahvakuula mahdollistaa täysin kokonaisvaltaisen treenin tekemisen myös olkkarin matolla, vaikkapa lasten päiväuniaikaan. Esimerkkejä kotijumppaohjemista löydät vaikkapa täältä.
- 1 x oman valintasi mukainen muu treeni. Esimerkiksi sisäpyöräily, tanssitunti, kotijumppa tms. 

Who's with me?
                       
                               Kuva lainattu.


Pienesti pääsiäistä

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Pääsiäistä on toistaiseksi vietetty vallan rauhallisissa merkeissä. Miehenpuoli on tehnyt aamuvuoroissa töitä ja me ollaan Jampan kanssa vötkistelty kotosalla. Pyöräilukausi on korkattu koko perheen voimin, ja pääsiäisen ruokailutkin on noudatelleet helppoa linjaa. Eilen innostuin iltasella väsäämään gluteenitonta pitsaa, josta voisinkin laittaa reseptiä myöhemmin. Tänään muiden haudutellessa lammasta, meillä nautittiin lohta. Huomenna vietetään sitten aikuisten laatuaikaa, ja Jamppa pääsee mummille yökyläilemään. Koristelutkin jäivät maltilliselle linjalle, mutta jotain pientä sentään esille laitettiin.
IMG_3369.jpg
IMG_3350.jpg
IMG_3365.jpg
IMG_3344.jpg
IMG_3315.jpg
IMG_3270.jpg
IMG_3331.jpg
Mukavaa ja rentouttavaa pääsiäisen jatkoa!

Pukeutumisen klassikot nyt huippuhintaan...

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

... ja muutama trendihöpsötyskin....   Sandy ei nyt meinaa millään pysyä nahoissaan, kun joka paikassa tuntuu olevan kevätalennukset kuumimmillaan. En tiedä kuinka monelle muulle kävi Hullareilla yhtä ohraisesti kuin allekirjoittaneelle, että istuin tietokoneen äärellä varttia vaille seitsemän aamulla valmiina klikkaamaan haaveilemani Ralph Laurenin käsilaukun ostoskoriin, ja samalla sekunnilla, kun ostos muuttui aktiiviseksi klikkasin kuvaketta, ja sain silti eteeni tekstin kaikki tuotteet loppuunmyyty. Voitte kuvitella sen (kauniisti sanottuna) harmistuksen määrän. Kun laukku jäi saamatta, on tullut ahkerasti selailtua verkkokauppojen valikoimaa vastaavanlaisen toivossa, mutta sitten aina joku ääni sisällä kuiskuttelee, että yhden normaalihintaisen merkkilaukun hinnalla saisin vaatekappiin aika monta muuta klassikkoa tilalle. Hmm... Tässä teillekin poimintojani.  (ps. Postauksen lopusta löydät alekoodin myös normaalihintaisillekin vaatteille.)
BOOZT_1.jpg
BOOZT_2.jpg
1. Lyhyt kesämekko. Ja lempiväreissä tietenkin. Vain 23,97e (ale -40%)
2. Ja pitkä kesämekko. 52e. (ale -24%)
3. Esprit Collectionin pikkumusta. 39,50e (ale -50%)
4. Maksimekko. 13e (ale -23%)
5. Raitahame. 22e (ale -23%)
6. Maksihame 7,46e (ale -25%)
7. Kapeat mustat farkut.37e (ale -24%)
8. Haaremihousut 18e (ale -18%).
9. Joustava haalari. 27e (ale -22%)
10. Nahkashortsit. 38e (ale -13%) Kyllä ystäväni siellä ruudun toisella puolella. Tiedän olevani tällaisiin aivan liian vanha, mutta...
11. Esprit Collection T-paita. Tämä on ihan huippu. Riittävän rento käydäkseen kaiken kanssa, mutta riittävän siisti myös vaikka jakun alle. Omani alkaa tosin olla jo parhaat päivänsä nähnyt. 22e (ale -24%)
12. Edc Raitapaita. 14,25e (ale -25%)
13, Selected Femmen T-paita. 16,46e (ale -25%) Mies on onnistunut pilaamaan minulta näitä jo kaksi samanlaista(!) pesemällä ne samassa koneessa nukkaaven treenishortsiensa kanssa. Saa ehkä nyt luvan ostaa minulle kolmannen...
14. Esprit Casual neuletakki. 37e (ale -24%)
15. Espritin valkoinen paitapusero. 30e (ale -23%)
16. Neule 100% puuvillaa.  20,21e (ale-25%)
17. Trenssi.  44e (ale -20%)
18. Esprit bleiseri.  104e (ale-19%)

Valitsin kollaasiin edullisempia tuotteita, joihin meistä ehkä vähän useammalla budjetti riittää, mutta jos sattuu olemaan enemmän merkkivaatteiden ystävä, kannattaa kurkata Booztin Designes Sale-osasto. Lisäksi, jos ne upeimmat löydöt sinun mielestäsi löytyy uutuuksien puolelta, kannattaa muistaa syöttää kassalla alekoodi HAPPYEASTER1, jolloin saat 120 euron ostoista -20 euron alennuksen tai koodi HAPPYEASTER2, jos ostokset ylittävät 220 euroa, jolloin saat -45 euroa alennusta. Tämä tarjous on voimassa 6.4. saakka, joten kipin kapin tsekkaamaan valikoima.
Itselläni on Booztilta tilaamisesta pelkästään hyviä kokemuksia. Kun valitsee maksutavaksi laskun, ehtivät tuotteet tulla reilusti ennen laskun eräpäivää, jolloin palauttaminen on helppoa. Ei tarvitse odotella rahojen palautumista luottokortille, kun voi vaan maksaa laskusta pitämiensä vaatteiden osuuden.



<a href="http://www.bloglovin.com/blog/13947713/?claim=a54kahmhpts">Follow my blog with Bloglovin</a>

Pääsiäisasetelma

Hellurei. Hetken verran kurkkasi aurinko ikkunan takaa, niin piti pikaisesti taas napsaista muutama kuvanen vielä hieman keskeneräisistä pääsiäiskoristeluista. Meidän perheessä pääsiäistä ei yleensä suurensuuresti juhlita, joten koristuksetkin pysyttelevät minimaalisina. Tänä vuonna jätin ensimmäistä kertaa aikoihin jopa pääsiäisruohonkin kylvämättä, ja odottelen, millaisen minipuutarhan Jamppa huomenissa tarhasta kotiuttaa. Ruokailutilan pöydällä majailee kuitenkin pieni pääsiäisastetelma, joka syntyi koristemunista, muutamasta House Doctorin paperiornamentista ja valkoisista höyhenistä, Jalallisen pikkuvadin olen ostanut HM Homesta jo vuosi sitten, mutta kaikessa pienuudessaan se on jäänyt lähes käyttämättä. Nyt sillekin löytyi kuitenkin ainakin hetkellinen käyttötarkoitus.
IMG_3270.jpg
IMG_3269.jpg
IMG_3275.jpg

Puolittainen viikko tuntuu melko hassulta. Maanantain vietin pitkästä aikaa koulutuksessa ja kun perjantaikin on pyhäpäivä, jää tavallinen arki tällä viikolla kolmeen päivään. Jotenkin  koko ajan tuntuu, että elää väärässä päivässä. Pidennetty viikonloppu ei sen sijaan haittaa lainkaan, ja sunnuntaille olisikin tiedossa treffi-ilta Apulannan keikan muodossa. Enää yksi työpäivä edessä tällä viikolla. Jippii.