Olohuoneen raikastus

maanantai 29. kesäkuuta 2015

Tuumasta toimeen. Viime viikolla kun valkoisia sisustuspoimintoja ystävälleni-postauksessa suunnittelinkin, sain viikonloppuna aikaiseksi toteuttaa olohuoneen raikastusprojektin. Muutos ei ole suuren suuri, mutta on se vaan myönnettävä, kuinka paljon matolla on merkitystä huoneen valoisuuden määrässä. Normaalistihan olohuoneen lattiaa peittää 200 x 300 kokoinen musta Annon matto, ja nyt kaivelin pesulan rullalta vanhan (kylläkin tähän tilaan periaatteessa hieman liian pienen) valkoisen nukkamaton, niin tuntui heti, että valon määrä tuplaantui harmaasta iltapäivästä huolimatta. Maton lisäksi vaihdoin koristetyynynpäälliset (sillä miehenpuoli vihjaili tyynyt eräänä päivänä tampattuaan niiden olevan kenties pesun tarpeessa), niin siinäpä se jo olikin. Suursiivousintokohtauksen kourissa toki imuroin ja pyyhin pölyt koko olohuone-keittiö-ruokailutila-akselilta ja järjestelin kaapit uuteen uskoon, mutta niistä muista nurkistapa sitten lisää myöhemmin. Neulottu valkoinen tyynynpäällinen on muuten Annon mallistoa, ja löytö taannoiselta bloggaajakirppikseltä muutamalla eurolla, kiitoksia vielä Nanna! :)

Syreenin oksan nappasin omalta pihalta, ja oi että minkä tuoksun se toi tullessaan.
Tähän printtiinkin oli muuten tarkoitus vaihtaa valkoiset kehykset, mutta eräät ajattelemattomat miessukukunnan edustajat olivat taannoin hieman ärsyyntyneet, kun ostamani uusi kehys lojui pitkähkön aikaa eteisessä odottaen ripustajaansa, ja niinpä kyseinen henkilö oli vauhdikkaasti paiskannut koko kehyspakkauksen varastoon suomatta hetkeäkään ajatusta sille, että kehys on lasitettu. No arvaatte varmaan, miten lasille kävi...

Olohuoneen muista nurkista kuvia ensi erässä, 
nyt alkaa päiväuniaika loppumaan, ja velvollisuudet kutsuu. 


Mansikkainen aamiaissmoothie

torstai 25. kesäkuuta 2015

Jaatteko kanssani sen ärsytyksen tunteen, kun olette ostaneet kauppiaalta pussilisen tuoreita mansikoita, mutta joista ensi illan herkuttelun jälkeen on aamulla vastassa enää kasa litsahtaneita ja mehustuneita mössömarjoja? Niitä ei tee mieli napsia suuhunsa sellaisenaan. Mutta smoothien sekaan laitettuna ne ovat aivan parhaita. Meillä miehenpuoli kyllä aina hyvin innokkaasti kulauttaa kurkkuunsa jääkaappiin valmiiksi lasiin ilmestyneen smoothien, mutta kun olen yrittänyt vihjailla, että itsestäkin olisi josksu kiva löytää valmis aamupala/välipala/iltapala jääkaapista, väittää tuo turjake, ettei hän osaa tehdä niitä. Juupajuu. Jos kotoa löytyy blenderi tai edes vanha ja hyväksi havaittu sauvasekoitin, ei smoothein teossa ole mitään hankalaa. Varsinkin näin kesäisin, kun sekaan voi viskoa mitä ihanimpia tuoreita marjoja ja lehtivihreitä. 

Oletteko tulleet koskaan lukeneeksi Kaisa Jaakkolan teoksia Hormonidieetti tai Hormonitasapaino. Nissä Kaisa kertoo mm. proteiinipitoisen aamiaisen eduista. Proteiinipitoinen aamianen pitää kylläisyyden tunteen pidempään, ja antaa energisemmän olon kuin hiilihydraatteihin pohjautuva perisuomalainen puuro/muro/leipäaamupala. Mikäli tavoitteena on painonpudotus tai jo saavutetun painon hallinta, on proteeinipitoinen aamiainen myös silloin hyvä valinta. Monella pelkkä aamiaisen vaihtaminen proteeinipitoiseen on auttanut painon pudotuksessa ilman muita merkittäviä muutoksia ruokavalioon. Jaakkola korostaa teoksissaan myös yhden askeleen ohjelmaa, jossa hyvää oloa tavoitellaan muuttamalla omassa elämässään yksi asia kerrallaan, ja opettelemalla pitämään se tapa ennen seuraavan askeleen ottamista. Tämä johtaa pitkäaikaisempiin elämäntavan muutoksiin kuin se, että yrittäisi kertarysäyksellä muuttaa kaikki tapansa. Jaakkolan tuumailuja asiasta, ja muita smoothiereseptejä voi lukaista mm. täältä.

Mutta siihen mansikkaiseen smoothieseen sitten. Helppo peruspohja maitotuotteita sietävälle herkuttelijalle on seuraavanlainen:
- 1 banaani
- 1 purkki maustamatonta maitorahkaa
-  kourallinen mansikoita
-  loraus nestettä (maitoa/vettä/mantelimaitoa/mehukeittoa)
Surautellaan sileäksi ja nautitaan jäähdytettynä. Itse säilytän aina banaanit jääkaapissa, jotta smoothiet ovat heti tekemisen jälkeen sopivan viileitä nautittavaksi.

Tähän peruspohjaan voi sitten lisäillä mitä mieleen juolahtaa, esimerkiksi:
- kourallinen babypinaattia/
- kourallinen vihersalaattia/
- pätkä tuorekurkkua paloiteltuna/
- rkl pellavansiemeniä/
- proteiinijauhetta/
- avokadoa/
- superfoodeja

Itse jätän suosiolla ne karmeimman makuiset superfoodit smoothiesta pois, ja kulautan sprirulinani mielummin veteen   sekoitettuna erikseen huiviin, kun menen pilaamaan hyvän smoothien liian ärtsäköillä makuelämyksillä. Jotta pienestä askeleesta tulee hyvä tapa, on sen myös maistuttava hyvältä, eikö vaan?
Hyviä smoothievinkkejä otetaan myös kommenttilootan puolelle vastaan, jos vaikka tulostaisi ne miehenpuolelle jääkaapin oveen...
ps. Olettehan lapselliset huomanneet lukaista eilisen postauksen? Sieltä löytyy alekoodi lastenvaateostoksille, joka on voimassa vain tänään.    Mukavaa sadepäivän jatkoa! 

Pikkumiehen vaatekaapilla (sisältää alekoodin)

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Huhhuh, tyytyväinen alehaukka alkaa pikkuhiljaa taputella käsiään sen merkiksi, että Jampan seuraavan koon vaatekerta alkaa olla kasassa. Minulla on tapana odotella näitä kausittaisia alennysmyyntirysäyksiä, ja hommailla sitten Jampalle seuraavan koon vaatteet pääasiallisesti lähes kaikki valmiiksi. Normaalihintaiset lastenvaatteet kun ovat melko kovan hintaisia, vaikkapa kun niitä vertaa aikuisten vaatteisiin, ja ottaa huomioon vielä sen, että niitä pidetään hyvällä tuurilla se puoli vuotta ennen seuraavaan kokoon siirtymistä. Ainoastaan kengät olen yleensä ostanut normaalihinnalla, sillä tämänikäisen tenavan jalan kasvuharppaukset ovat olleet niin yllättäviä, ettei millään pysty arvioimaan jalan kokoa useamman kuukauden päähän. Ja tottakai tähänkin omatekoiseen sääntööni tuli tehtyä tällä kertaa pieni poikkeus, kun ostin uskaliaasti Jampalle syksyksi uudet kumisaappaat, kun niin oivallinen tarjous laadukkaista kengistä minut tähän houkutti.

Sisävaatteissa olen ollut jo useamman vuoden täysin koukutunut Pomp De Luxin vaatteisiin, jotka ovat hinta-laatusuhteeltaan erinomaisia. Lisäksi ne ovat värimaailmaltaan harmonisia ja niitä pystyy yhdistelemään lähes loputtomasti. Mallit ovat myös sellaisia, että esimerkiksi eräitä farkkuja meillä on käytetty nyt jo puolitoista vuotta. Ensin käärittyinä baggy-mallisina, ja nyt suoralla lahkeella. 
Näitäkin kuvassa näkyviä housuja voi leveän resorin ansiosta pitää jo nyt, vaikka muuten ovatkin vielä reilunkokoiset. T-paitojen lisäksi ostin juhlia ja lastenkestejä silmällä pitäen siistimmäksi puseroksi pikeepaidan ja ohuen neuletakin.
Myös PoPilla tuli pyörähdettyä mutka, ja sieltä mukaan tarttui seuraavaan kokoon rennon malliset farkut, joilla pystyy aktiivinenkin pikkumies tarhassa riehumaan, ja irrotettavalla hupulla varustettu huppari. Meillä hupparit on usein ihan takkikäytössä, ja niitä onkin kertynyt Jampalle melkoinen määrä.
Popilta mukaan tarttui myös jo ensi kevättä varten kuorihousut, kun kerrankin sattuivat mustat sellaiset olevan tarjouksessa. Tälle kaudelle ostin välikausivaatteet edullisempina versioina, niin johan alkaa yhden kevätkauden pihaleikkien jälkeen jo polvien saumat irvistellä.

Merkkivaatteiden lisäksi tulee aina ostettua myös niitä edullisempiakin vaatteita. Kapp Ahlin Newbie-mallistohan on suureksi ilokseni laajentunut kokoon 110 saakka, ja sieltä tulee usein bongailtua paitoja Jampalle. Myös muutama perus H&M on tullut taas hankittua, mutta kuten sain taas huomata taannoisella blogikirppiksellä, ei halpaketjujen lastenvaatteilla ole lainkaan jälleenmyyntiarvoa, vaikka ne olisivat kuinka hyvässä kunnossa.
Tähän saakka olllaan Jampan kanssa pärjätty marketin sadevaatteilla, mutta nyt päästään siis siihen otsikossa lupailemaani alekoodiin. Kun vanha puku alkoi pikkuhiljaa käydä pieneksi, tein pitkän ja hartaan hintavertailun netissä, ja sain todeta, että tällä kertaa tulee itseasiassa halvemmaksi tilata sadepuku verkkokaupasta alennuksen ja alekoodin kanssa, kuin marssia lähimarkettiin, missä sadevaatteet eivät tällä hetkellä ole alennuksessa. Kun puku saapui, sain kyllä huomata, että merkillä on väliä. Ticket to Heavenin sadeasu on sisältä pehmeä ja kaiki saumat on teipattu. Lisäksi jalkarenksut ovat huomattavasti laadukkaammat. Puvun tilasin siis Lekmeriltä, missä on meneillään melko hvyät alet. Hankkimani kaltainen puku on tällä hetkelllä myyty loppuun, mutta muita malleja sadevaatteista on edelleen tarjolla jopa -50% alennuksessa. Lisäksi, jos tilaa  torstaina 25.6, saa koko mallistosta ja jopa alennetuista tuotteista vielä -20% alennuksen. Alekoodi on EXTRA20FI Kumppareiksi tilasin tällaiset Vikingit, kun totesin kumppareidenkin olevn tällä hetkellä kalliimpia marketissa.
Talvivarusteissa olen huomannut puolestaan Reimatechin vaatteet laatunsa puolesta aivan lyömättömiksi. Ei mene kosteus läpi, ei vaikka istuisi koko päivän lumihangessa. Nyt Reimalla onkin meneillään huippualet, ja tämä meidänkin ensi talven puku on todella hyvässä tarjouksessa. Voin suositella lämpimästi. Toki jos sattuu pitämään värikkäämmistä puvuista, oli muitakin välikauden ja talvikauden vaatteita nyt hyvin tarjolla.

Ja jotta Jampan vaatekaapin sisältö ei antaisi ihan väärää kuvaa, voin kertoa, että värejäkin löytyy. Jamppa, niinkuin varmaan kaikki pikkupojat tarraa itse aina ensimmäisenä kaupoissa kiinni mitä värikkäämpiin Angry Birds ja Batman-aiheisiin vaatteisiin, mutta ainakin tällä hetkellä Jampalle on vielä riittänyt, että nämä riemunkirjavat hahmot seikkailevat hänen yllään yökkäreissä ja sukissa. Jamppa onkin varsinainen pukeutuja, ja sukkia vaihdetaan ainakin kolmesti päivässä, ja paitoja ja housujakin useamman kerran. Monesti hän myös itse kaivelee vaatekaappiaan, jaa vaatii saada päälle nimenomaan niitä vaatteita, joissa edelleen roikkuu hintalappu... Tästä viisastuneena ajattelin nyt jemmata nämä uutukaiset säilytyslaatikkoon vaatehuoneeseen, etteivät tämänhetken juuri sopivat vaatteet jäisi tykkänään vaille käyttöä.

Mitenkäs teillä muilla? Joko teidän kolmevuotiailla on mielipiteitä pukeutumisen suhteen?









(* Linkit kaupallisia linkkejä.)

Sisustajan syksy mielessä

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Vaikka eletään kukkeinta keskikesän aikaa, ainakin mitä kalenteriin tulee, (vaikka säät muuta sinnikkäästi väittää,) en voinut olla hieman googlailematta tulevaa syksyä. Vaikka muuten olen kesän ja auringon lapsi henkeen ja vereen, en useimmiten oikein jaksa innostua kesän mallistoista sen kummemmin pukeutumisen kuin sisustamisenkaan saralla. Syy tähän varmaan monelle varsin selvä. Oman elämäni väripaletti kun koostuu suurimmaksi osaksi niinsanotusti harmaan eri sävyistä, ei kevään ja kesän pastelliset tai kirkkaan heleät värit yleensä päädy vaatekaappiini eikä kotiini. Kesä onkin usein pukeutumisen ja sisustamisen saralla odottelun aikaa. Odottelen syksyn tummia iltoja, jolloin saa luvan kanssa hukuttautua lämpimiin (mustiin ja harmaisiin) neuleiseen ja vetäistä villasukat jalkaan ja sytytellä kynttilöitä - sekä pukea myös kodin luvan kanssa tummempiin asusteisiin. 

Toistaiseksi trendien metsästys tuotti vielä jokseenkin laihanlaisen tuloksen, mutta HM Home on jo julkaissut viralliset kuvansa syksyn trendeistään. Osa syksyn uutuuksista on muuten jo kotimaisen verkkokaupan puolellekin rantautunut, ja mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät, uutuuksia alkaa pikkuhiljaa tupsahdella viikoittain tästä eteenpäin. Jos siis bongaat kuvista jotain, mistä innostut, kannattaa olla haukkana seurailemassa verkkokaupan sivuja, itse kun olen useammin kuin kerran jahdannut monia uutuuksia jäädäkseni vain nuolemaan näppejäni, kun en ole huomannut muutamaan päivään olla aktiivinen. Keväällä ja kesällä sisustusmaailmaan rantautunut tummansininen näyttäisi ainakin näiden kuvien valossa olevan vaihtumassa petroolin sävyksi, mutta vaaleanpunaisen sävyt näyttävät jatkavan kulkuaan syksyynkin saakka. Ihan en ole varma, mitä tässä nyt pitäisi tulevan kauden väreistä olla mieltä, mutta onneksi tutun ja turvallisen harmaankin eri sävyjä näyttäisi myös olevan mielin määrin tarjolla.

Tässäpä tämän hetkisiä inspiraatiokuvia HM Homen malliin, ja siitä, mitä kaikkea on vielä tulossa, voit päästä kurkistamaan täällä




Melko monta juttua jäi kummitelemaan mieleen syksyn uutuuksista. Nyt pitäisi taas malttaa painaa jarrua, ettei ihan jokaista niistä tule klikkailtua ostoskoriin. 






Juhannuksena

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Juhannus alkaa pikkuhiljaa olla ohitse ja ihmiset alkavat kaivautua mökeiltään takaisin sivistyksen pariin. Ainakin mitä pystyi päättelemään ostoskeskuksen parkkipaikasta jättäessäni itse autoa sinne salilla käynnin ajaksi. Kuten monesta muustakin blogista olen saanut lukea, on myös meillä vietetty kaupunkijuhannusta. Miehenpuoli kun tietää, että minua ei keskikesän pahimpaan hyttysaikaan saa mökille millään ilveellä. Juhannusaattona kävimme Jampan kanssa pyörähtämässä kauppatorilla, mikä onkin muodostunut jo meidän omaksi pieneksi perinteeksemme. Vaikka ostokset oli pääasiassa tehty jo isommista ruokakaupoista, pitää torille silti päästä aina fiilistelemään juhannuksen tunnelmaa, kun torikauppiailla on valikoima tuoreita marjoja ja vihanneksia parhammillaan, ja kaikki muutkin kaupunkiin juhannuksen viettoon jäävät ovat kokoontuneet torikahveille ja jäätelöille ennen vetäytymistä juhannuksen viettoon omien perheidensä kesken.
            Juhannusaaton sää suosi meitä Oululaisia, ja meren äärelläkin pystyi istahtamaan hetken.
Jamppa ja kesäherkut. Pussillinen uuden sadon porkkanoita.

Iltapäivällä juhannusta vietettiin oman perheen kesken. Vieraaksi saapuivat sekä Jampan mummi että mummu, ja grilliherkut tekivät kauppansa. Viime hetkellä sain myös päähäni takaista gluteenittoman mansikkakakun suklaakääretorttupohjalla, mutta sanottakoon, että resepti kaipaa vielä sen verran fiilaamista, että jätettäköön vielä jakamatta. Juhannus ei myöskään meillä kuulu hienompien kattausten juhlapäiviin, vaan pöytään tuodaan reilusti esille kaikki tarjottava Turun sinapista lähtien. Ei sen aina tarvitse olla niin justiinsa.
Juhannuksena ei myöskään noudateta sen kummempia pukukoodeja, 
kuten pikkuherran varsin epämuodollisesta kalsariasusta voinette päätellä.

Juhannuspäivä sujui ulkoilun ja grilliruokien rääppiäisten merkeissä, mutta tänään alkoi jo palailu ruotuun. Kyllä sujui jalkatreenit taas muutaman kunnon tankkauspäivän jälkeen...

Toivottavasti teilläkin oli kaikilla mukava juhannus!

Nyt niitä saa | Pionit

torstai 18. kesäkuuta 2015

Hiphei, kerrankin osuin oikeaan aikaan oikeaan paikkaan. Nyt niitä nimittäin saa näitä edullisia pionikimppuja Oulun seudultakin. Viime viikolla käväisin kukkakaupassa pioninkaipuussani, mutta jätin huokaisten kukkaset kauppaan, kappalehintaa kun niillä oli 5,50e. Maanantai-aamuna eksyin sitten muissa merkeissä Lidliin, ja siellähän niitä odotti. Kolmen kappaleen kimppu pioneita maksoi 3,90e, joten nappasin kukkia heti kaksi kimppua kerralla mukaan, ja nyt ne alkavat olla parhaimmillaan. Olin muuten unohtanut, kuinka ihanalle pionit tuoksuvatkaan. Harvat kukat kun enää tuoksuvat, ja ne jotka tuoksuvat, ovat useimmiten allergikkoperheeseen liian voimastuoksuisia. Pioneista sen sijaan leijuu juuri sopivan keveä ja hienostunut tuoksu, joka on kyllä tehnyt tällä viikolla aamiaishetkistä hiukkasen enemmän luksusta.




Juhannusjuhlien pelastajat

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Joko siellä on juhannusohjelma päätetty? Onko ohjelmassa grillaamista kesämökillä, lavatanssia aamuun saakka vai kenties juhannusfestarit? Minullapa olisi tänään tarjota kaikille juhannuksen juhlijoille täsmävinkkejä siihen, miten juhannuksesta otetaan kaikki irti. Sain nimittäin taannoin järjestetyn Indiedays Inspiration-päivän aikaan tilaisuuden päästä tekemään yhteistyötä Vermanin kanssa. Vermanin esittelypisteeltä sain mukaani paketin, jollainen pitäisi löytyä jokaisen naisen käsilaukusta juhlimaan lähtiessä. Nämä tuotteet kun auttavat meistä jokaista voimaan paremmin niin juhlien aikana kuin niiden jälkeenkin.

Kuinka monesti sinulle on käynyt niin, että mukavista juhlista on joutunut poistumaan etuajassa sen takia, että juhlakengät ovat alkaneet hiertää. Minulle on ainakin käynyt niin useammankin kerran, ja sittemmin olenkin varautunut juhlailtoihin kantamalla mukana kenkäpussukassa vaihtokenkiä. Tosin nekään eivät auta enää siinä vaiheessa, kun rakkoja on jo ehtinyt syntyä. Tästä syystä minulle nousi korkeiden korkojen ystävänä ykköstuotteeksi nämä uudet Wondermin rakonestolaastarit. Kerrassaan mainio keksintö. Aiemmin olen aina paikannut jo syntyneitä rakkoja erilaisin laastarein ja rakkolapuin, mutta tällä tuotteella voi suojata jalkoja jo etukäteen. Wondermin rakonestolaastari on ihonvärinen joustava silikonisidos, joka on alunperin kehitetty urheilijoiden tarpeisiin. Näin ollen se on myös erittäin napakka eikä rullaannu käytössä. Laastari kestää myös suihkussa käymisen, eli sitä voi pitää useamman päivän. 
Tulee muuten tarpeeseen juhannuksena, kun koroilla on mittaa kymmenisen senttiä.
Aiemmin käyttämistäni rakkolaasterista nämä eroavat myös sillä tavalla, että laastarin pinta on pehmeän silkkinen, eikä muovisen silikoninen niinkuin joissain tuotteissa. Niinpä korkkaritkin on helppo sujauttaa jalkaan laastarista huolimatta.
Sitten päästäänkin juhlien olennaisimpaan osaan, eli syömiseen. Koostuipa juhannusateria sitten grilliherkuista ja mansikkakakuista tai festareiden päivänverran pannulla pyöritellyistä makkaraperunoista, on mahanpurut yleensä taattu jossain vaiheessa iltaa. Puhumattakaan siitä, jos sattuu olemaan laktoosi-intolerantikko, niinkuin minä. Eipä ole ihan yksi tai kaki kertaa, kun on tullut uskoneeksi juhlienjärjestäjän vakuutteluja tarjoilujen laktoosittomuudesta, ja sitten onkin saanut ähistellä pinkeänä pallona pömpöttävän mahan kanssa jossain nurkassa loppuillan. Vermanin survival-kitistä löytyi ratkaisu myös tähän.
Monelle laktoosia välttelevälle saattaakin olla jo tuttu tuote tämä Lactrase, Lactrase on purutabletti, joka sisältää laktaasi-entsyymiä, joka pilkkoo maitosokerin, eli laktoosin helpommin imeytyvään muotoon. Purutabletti nautitaan juuri ennen laktoosipitoisen ruuan syömistä, ja purutablettia voivat käyttää myös raskaana olevat naiset ja yli 3-vuotiaat lapset. Tabletti on myös täysin gluteeniton, mikä oli ainakin itselleni tärkeä tieto. Gluteenia kun tuntuu nykyisin piileskelevän mitä kummallisimmissakin paikoissa.
Omalta osaltani voin jo valmiiksi kertoa, että juhannusjuhlissa en taatusi malta olla syömättä sitä toistakin grillimakkaraa. En, vaikka tiedän millainen olo sen jälkeen yleensä on. Vermanin paketista paljastui kuitenkin helpotus myös tällaisen kausittaisen suursyömärin elämään. Oletteko jo kuulleet tuotteesta nimeltä Nogasin? Nogasin on ruuansulatusentsyymi, joka tutkitusti auttaa ruuansulatusvaivoihin, kuten turvotukseen, vatsakipuun ja ilmavaivoihin. Kukapa meistä naisista haluaisi myöntää moisista kärsivänsä, mutta tosiasia taitaa olla, että jopa suurimmalla osalla meistä on usein syömisen jälkeen sellainen olo, että pitäisi hetkeksi avata housuista nappi, vai mitä? Kuten Lactrasekin, niin myös Nogasin nautitaan etukäteen ennen ruokailua. Molemmat on pakattu näppärän kokoisiin napakasti sulkeutuviin rasioihin, jotka on todella kätevä sujauttaa pienempäänkin iltalaukkuun. Molemmat tabletit voidaan myös nauttia pureskelemalla, eli ne voi huomaamattomasti nautiskella ennen ruokailun alkua, vaikka vesilasia ei sattuisi olemaan näkösällä.
Jos juhlien jälkeen unenpäästä ei meinaa saada kiinni, voi hyvänä apuna toimia imeskeltävä mintunmakuinen Melarest-tabletti. Melatoniini imeytyy nopeasti ja auttaa tutkitusti lyhentämään nukahtamisaikaa. Kätevä pakkaus on helppo ottaa mukaan myös matkoille, mikäli kärsii aikaeron aiheuttamista nuhatamisvaikeuksista. 

Meidän perheessä melatoniini on säännöllisessä käytössä vuorotyötä tekevällä miehenpuolella, ja tämä pikkurasia onkin kätevä säilyttää yöpöydällä, mistä melatoniinin voi napata iltalukemisten aikana suuhunsa nukkumattia odotellessa. Itse ajatellin pakata rasian matkaan myös tulevalle Kreikan matkalle, matkalla kun se unentulo antaa monesti odotuttaa itseään. 

Lisää kaikista tässä postauksessakine esitellyistä tuotteista pääset lukemaan täällä. Ja muistutuksena vielä, että kaikki juhlien pelastajat ovat saatavilla apteekeista, eli kipin kapin ostoksille ennen juhannusjuhlia!

   


                  * Postaus toteutettu yhteistyössä Indiedays Inspirationin ja Vermanin kanssa. *