Kuinka välttyä maksaläiskiltä

torstai 31. maaliskuuta 2016

/The sun is shining again. Remember to protect your skin./

Anteeksi hieman raflaava otsikko. Syy moiseen liittyy siihen, että viime kesän lopuilla olisin itse ollut tällaisen tiedon tarpeessa. Mutta palataanpa ajassa hieman taaksepäin. Minä rakastan aurinkoa. Olen aina rakastanut. Tenavana pihalla vietettiin kesäpäivät aamusta iltaan, ja kun teini-ikä koitti, siirryin rannalle grillaamaan itseäni. Ja nimenomaan grillaamaan. Muistan eräänkin kesän, kun suuntasimme ysätäväni kanssa Nallikarin hiekkarannalle heti kesäkuun ensimmäisinä päivinä huolimatta hieman hyytävistä alkukesän tunnelmista, sillä paistoihan toki aurinko. Ja siellä sitten kuljettiin joka ikinen päivä, ja katsottiin kellosta aikaa, että muistimme pyörähtää puolen tunnin välein ympäri, niinkuin grillivartaat konsasaan. Samaisina vuosina aloitin kesään valmistautumisen muutenkin jo hyvissä ajoin ostamalla aina kymmenen kerran kortin solariumiin. Ja jos ei kadenkymmenen minuutin pedillä makaamisen tuloksena tuoksunut hieman kärähtänyt nahka, ei solarium ollut mielestäni tarpeeksi tehokas. Työikäiseksi vartuttuani ei viisaus siltikään pähän kasvanut, vaan joka kesä olemme matkanneet aurinkolomille viikoksi tai pariksi, ja jos ei rusketus ole heti tarttunut, on aurinkorasvat kevennetty minimiin, tai jopa heitetty kokonaan matkasta. Mistake. Big mistake Huge. Sanoisi eräästä ikiklassikko-elokuvasta tunnettu isohymyinen kikkarapää. Jotenkin silloin nuorempana ehkä ajattelin, että kyllä se ruskettuminen on sen arvoista, vaikka vanhempana olisikin hieman ryppyinen. No enpä tullut ajatelleeksi, että auringon UV-säteilyllä voi olla muutakin vaikutusta kuin ne rypyt. Nimittäin ihon pigmenttimuutokset, eli tutummin maksaläiskät. Viime kesän Kreikan reissulla kyllä toimeliaasti varustauduin polttavaan aurinkoon monenkin kertoimisella aurinkovoiteella, mutta loppuviikosta, kun kasvot tuntuivat olevan eri paria vartalon kanssa, käytin kasvoille enää kevyttä parikymppistä suojaa. Ja PAM! Siinä se sitten oli. Viimeisinä lomapäivinä huomasin keskelle otsaa silmien väliin ilmestyneen elämäni ensimmäisen maksaläiskän. Epätoivoisena sitä rasvasin, hankasin, kuorin, rasvasin ja taas kuorin., mutta siinä se mokoma oli ja pysyi.
Tiesittekö, että jopa 90% ihon vanehenemisesta johtuu auringon UV-säteilystä? UV-säteilystä suurin osa on niinsanottua UVA-säteilyä, joka läpäisee kaikki ihokerrokset aiheuttaen merkittäviä muutoksia ihon rakenteessa. Lisäksi on muistettava, että tätä valovanhenemista ei tapahdu vain kasvojen iholla., vaan samalla tavalla myös kaulan, dekolteen ja käsien sekä jalkojen iholla, jotka altistuvat säteilylle kaikkialla missä olemme. Usein ei tule ajateltua asiaa, kun lähtee vaikkapa lapsen kanssa kesällä leikkipuistoon, sillä eihän sinne mennä aurinkoa ottamaan. Sama tilanne on myös vaikkapa puutarhatöissä tai ulkoilmakonserteissa. Käsi sydämelle, tuleeko aina ja kaikkialla suojattua iho aurinkovoiteella?
Minä sain blogin kautta testiin apteekkisarjana tunnetun Eucerinin uudet aurinkovoiteet. Toinen voiteista on kevyen emulsiomainen 50 suojakertoimella varustettu aurinkovoide, ja toinen samaisella 50 suojakertoimella varustettu sävytetty aurinkovoide. Vanhojen kokemuksien perusteella oletin, että näin jämäkät voiteet ovat niin paksuja, että ne saa houkutella ulos tuubista ja etteivät niitä saa millään keinolla levitettyä ohuesti kasvoille. Mutta sainpa kerrankin yllättyä positiivisesti. Molemmat tuotteet ovat äärimmäisen ohuita, kevyitä ja helposti levittyviä. Lisäksi ne ovat aidosti tuoksuttomia. Monestihan ns. tuoksuttomat voiteet tuoksuvatkin hyvin lääkemäisiltä, mutta näistä puuttuu tuoksu kokonaan. Värivoide näytti tuubista tullessaan hyvin tummalta, mutta kasvoille levitettynä väri olikin juuri sopiva. Minulla on iästä huolimatta edelleenkin ihossa värieroja ja epäpuhtauksia, enkä mielellään kulje kesälläkään täysin ilman pohjameikkiä, niin epäilenpä, että meistä tulee tämän Eucerin Tinted Sun Creme CC-voiteen kanssa ylimmät ystävät. Kesäistä terassipäivää ajatellen taas muun meikin alle tulee tänä kesänä taatusti pääsemään Eucerin Anti Age Sunfluid, että otsaolohkooni viime kesänä ilmestynyt väriläikkä jäisi viimeiseksi laatuaan. Harvoin olen testiin saamiini tuotteisiin ollut näin tyytyväinen, sillä koekäytössä molemmat voiteet tosiaan levittyivät kuin unelma, imeytyivät nopeasti ja jättivät vielä pehmeän ihon lisäksi mattapinnan, mitä ei aurinkovoiteet yleensä todellakaan tee. Suosittelen. Tuotteet ovat muuten myös parabeenittomia.
No entä se läiskä sitten. Oma pikku gorbatsovini, joka luultavasti on näin talveksi painunut hieman piiloon ilmetäkseen sieltä heti ensimmäisten kunnon kesäpäivien aikaan. Hahaa. Minullapa on uusia salaisia aseita. Niin uusia, etten itsekään tiennyt tällaisia olevan olemassakaan. Euceriniltä löytyy nimittäin myös tuote ihon värivirheiden parantamiseen. Tästä alkaen julistankin siis sodankäynnin maksaläikkiä vastaan alkaneeksi, kun otan käyttöön Eucerin Even Brighter Päivävoiteen. Tämä voide, joka sisältää myös 30 suojakertoimen kerrotaan parantavan jo syntyneitä ihon värivaurioita ja tummia läiskiä. Käykääpä vaikka kurkkaamassa ennen ja jälkeen kuvat tuotesivulta. Uskomatonta. Yksittäisiin pienempiin maksaläiskiin voi puolestaan käyttää tätä pikkuruista ihmeentekijää, Eucerin Even Brighter Clinical Spot Corrector täsmätuotetta.
Mitä opimme siis tästä? Tärkeintä on ennaltaehkäisy. Älä tee niinkuin minä, vaan muista suojatua hyvissä ajoin ennakkoon. Ja jos vahinko on jo päässyt tapahtumaan, ota avuksesi täsmätuotteet vaurioiden minimoimiseksi, ja muista jatkossa varautua paremmin. Aurinko paistaa jo, älä aloita suojautumista myöhässä.






(* Tuotteet saatu blogin kautta testiin.)


Kevät- ja kesäpukeutumisen ale | Fashion Sale

keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

/I can already feel the summer breeze. Can you?/

Hintahepulit, pamahti tiedote s-postiini. Ja oikein sopivasti, sillä edellisessä postauksessa kertomassani vaatekaapin konmarituksessa tulin samalla tehneeksi eräänlaisen inventaarion sen suhteen, mitä kaapista uupuu. Tällä hetkellä sieltä uupuu ainakin selkeästi siistejä mutta mukavia trikoisia lyhythihaisia paitoja ensin jakun tai neuletakin alla pidettäväksi ja kesällä sitten hameiden ja shortsien pariksi. Ja shortseista puheenollen myös mukavan rennot mustat shortsit kaapista uupuu. Samoin kuin helposti jalkaan sujautettavat pistokkaat (entisille oli pakko sanoa heipat) sekä kaikille äideille lähes pakolliset kiilakorkosandaalit, joissa jaksaa talsia vaikka tenava sylissä. Myös mustat ballerinat vetelevät jo viimeisiään. Ballerinat ovat muuten niitä harvoja poikkeuksia, joissa kelpuutan myös tekonahkaiset versiot. Tähän saakka parhaat sellaiset ovat löytyneet Henkkikseltä, mutta nyt löytyi myös niille oivat kilpailijat. Ai mistä niin? No sieltä Elloksen Hintahepuleilta. Ja löytyihän sieltä vaikka mitä muutakin. Ajatukset siintää jo kesäisissä rantapäivissä, vaikka pitäisihän tässä vielä malttaa odotella. Kesävaatetuksen suhteen sen sijaan parhaat viedään päältä jo tässä vaiheessa. Alla omat poimintani, jotka kelpuuttaisin hetimiten karsittua vaatekaappiani somistamaan. Ne tuotteet, jotka ovat tällä hetkellä Hintahepulit-alennuksessa, on aleprosentilla merkitty. Koko valikoimaan pääset täältä.



 Bikiniyläosa -50% ja alaosa -50% / Raidallinen saronki -50%/  Varvastossut / Olkihattu rannalle
 Rantakassi /  Esprit pusero -30% /  Mukavat shortsit /  Ballerinat /  Huivi / Esprit PVC-housut -30%
 Esprit pistokkaat



 Valkoinen pellavapaita,  100% pellavaa - 50%. /  Esprit pusero -30% /  Noa Noan pellavamekko -30%
Maxihame -50% / Pliseerattu kellohame -40%/  Olkihattu /  Nahkainen laukku -40%/  Adidas Superstar tennarit / Gant Madison kiilakorkosandaalit


Mustan lisäksi siis viehätyn tällä hetkellä kokovalkoisesta, ja erityisesti luonnonmateriaaleista, pellavasta ja puuvillasta ja nahkasta. Ai jai. Yritä tässä sitten karsia omaisuutta kun maailam on houkutuksia täynnä. Joko te olette aloittaneet kesävalikoiman selaamisen?






(Sisältää kaupallisia linkkejä.)


Bloggaajan kotikirppis

maanantai 28. maaliskuuta 2016

/So I decided to turn my living room into a pop-up flea market.../

Heippahei! Pääsiäisvapaat alkavat vedellä viimeisiään ja kevätkausi on virallisesti julistettu alkaneeksi. Pihalla kun tarkeni Converset jalassa. Jeejee! Muuten pääsiäinen on sujunut mielenkiintoisissa merkeissä. siinä missä muut ovat kokkailleet lammasta ja hiihdelleet, minä olen järjestellyt sydämeni kyllyydestä. Juuh, hullulla on halvat huvit. Kaikki sai alkunsa muutama kuukausi takaperin jostain lukemastani lauseesta, jossa kysyttiin, että onko sinullakin kaapissa muovipussi täynnä muovipusseja (ja silti liian vähän säilytystilaa)? No joo. Olihan minulla. Itseasiassa kolme... Tämän havaittuani sain vihdoin tartuttua Marie Kondon Siivouksen Elämänmullistava Taika teokseen, jota muualla on niin pitkään hehkutettu. Jo ensi sivuilla sormet alkoivat syyhyämään päästä kaappien kimppuun, ja nyt se on sitten aloitettu. Epäkondomaisesti aloitin kyllä tavaroiden karsimisen sisustushärpäkkeistä, mutta kuten arvata saattaa, nehän olivatkin hamsterin luonteen omaavalle sisustusbloggaajalle heti vaatteiden jälkeen se suurin ongelma. Ja niitähän löytyi. Sitä kun on tullut sisustajana eläneeksi vihreän kauden, keltaisen kauden, vaaleanpunaisen kauden ja sen kaikkien elämän sinisen kaudenkin, niin tavaraahan piisaa. Ja entäs ne vaatteet sitten? Minulla kun on paha tapa kiintyä vaatteisiin niinkuin vanhaan ystävään, ja kukin pukine tuo mieleensä muistoja tilanteista joissa niitä on pidetty. Mutta arvatkaapa mitä? Eilen kannoin alakertaan kirjaimellisesti ainakin viidentoista kilon edestä vaatteita, joista kolme kassillista saa päätyä heti kierrätykseen (kuulemma HM:llä saa jopa alekuponkeja lumppujen kierrättämisestä heille?) ja loput päätyi kirpparille. Nimittäin kotisellaiselle. Tavaraa on kertakaikkiaan jo tässä marittamisen alkuvaiheessa niin pajon, etteivät ne mihinkään pikkuruiselle kirpparipöydälle mahtuisi, eikä niitä myöskään pysty siivouspäivänä myyntipaikalle roudaamaan. Tervetuloa siis meille! Raivauksen tuloksista sitten raportointia myöhemmin, mutta nyt hyökkään takaisin vaatekaapin kimppuun. Parhautta.

Yksinkertaistettu pääsiäinen | Minimal Easter

perjantai 25. maaliskuuta 2016

/This year our Easter is quite minimal./

Hyvää Pääsiäistä! Huippua olla lomalla. Vaikka hieman ehkä harmittaa, että joku meni tilaamaan takatalven tänne Ouluun. Voisin kyllä palauttaa samantien nämä nietokset sinne mistä ne tulivatkin, mutta ei anneta asian häiritä. Parhautta on kuitenkin monta peräkkäistä laiskaa aamua. Minusta tuntuu hyvin erikoiselta, että niin monet kaupat ja kauppakeskusket päättivät heti käyttää uutta lakia hyväkseen ja pitää ovet auki myös pyhien aikaan. Sympatiat kaikille kaupanalan tuöntekijöille. Itsekin olen opiskeluni rahoittanut kaupanalalla, ja silloin vielä sentään päivittäinen aukioloaikakin oli vain kello 9-21 välillä. Nyt tuntuu, että eihän työntekijät ehdi käydä kotona edes kääntymässä ennen kuin pitää taas jo olla tiskin takana. Oi aikoja oi tapoja, sanoo hän, ja tuntee olonsa taas tosi vanhaksi. 

Pääsiäinen ei meidän perheessä ole koskaan näytellyt kovin suurta roolia, vaan otettu vastaan tosiaan lähinnä ylimäärisinä vapaapäivinä, joten tänä vuonna jäi koristelutkin minimaalisiksi. Kaivelin kyllä jo esille viime vuonna käyttämäni mustavalkoiset koristemunat sun muut härpäkkeet, mutta jostain syystä ne eivät tällä kertaa puhutelleet minua. Lapsenkin tarhasta tuoma pääsiäispupu oli jäänyt vallan kaljuksi, kun ruohon siemenet eivät olleetkaan ehtineet itää. Onneksi tuli sentään napattua Bauhausista mukaan tuo Kissanruoho, joka saa näytellä rairuohon roolia. Kinderit pisteltiin Jampan kanssa poskiimme jo heti kiirastorstain iltana, jonka jälkeen vannoin, että sai kyllä olla viimeinen muna laatuaan. Mikä se on, että ei pöljä usko, että muuten laktoosittomalla ruokavaliolla elävän ei kestä mussuttaa maitosuklaata...? Auts.
Nämä viime viikolla ailahduttaneet pajunkissat pääsivät siis virpomishommissa uusiin koteihin, ja tilalle tuli ripaus väriä ruohon muodossa.
Rentouttavaa Pääsiäistä kaikille!

Helppo kattaus ja terveellisen herkulliset hampurilaiset

torstai 24. maaliskuuta 2016


Muistaako joku vielä muutaman viikon takaisen postauksen, jossa päästin luovuuden valloilleen askarrellessani Jampalle tavallista herkullisempia välipalaleipiä? Angry Birds-välipalamenestyksen innoittamana, päätin jatkaa kokeilujani leipäkokkailijana ja tänään esittelyvuorossa onkin nopeat ja helpot sekä sangen terveelliset voileipähampurilaiset. Uusia Vaasan TaikaRuis leipiä pääsin siis testailemaan yhteistyössä Indiedaysin ja Vaasanin kanssa Sano Se Leivällä-kampanjan tiimoilta. Kampanjan kauniina ajatuksena onkin kertoa tunteistaan läheisille pienien arkipäivän tekojen muodossa, ja valmistaa rakkaimmilleen vaikkapa tavallista maittavampi välipala. Postauksen lopusta kannattaa muuten tsekata aiheeseen liittyvä lukijakilpailu.
Kuten tuttavat ja ystävät tietävät, minä en ole mikään varsinainen velhotar köökin puolella. Yleensä arkisen aterian onkin valmistuttava hyvinkin nopeasti ja helposti, mutta mikäpä estää tekemästä ruokailuhetkestä hieman kauniimman ihan vaan muutamalla pikkujutulla? Tämäkin helppo kattaus syntyi hetken mielijohteesta, kun lyhentelin nuupahtamassa olevia jaloleinikkejä ja siirtäessäni ne isommasta vaasista pikkumaljakkoon tulin laskeneeksi ne keskelle ruokapöytää. Leikkuulauta puolestaan oli  matkalla kaappiin, kun yht'äkkiä tulin huomanneeksi, kuinka kauniisti punertava puu sopikaan valkoisten kukkien pariksi. Siihenpä sitten siirtämään sivupöydälle unohtuneen kynttilän kaveriksi, ja kas vain, tavallinen ateriakattaus oli muuttunut jo paljon juhlavammaksi.
Hobstarin kaunokaisilla kyllä mikä tahansa kattaus muuttuu hetkessä juhlavaksi.
Ja mitäs sinne lautaselle sitten päätyikään? No maailman helpoimmat hampparit tietysti. Sämpylöiden sijaan hampurilainen rakenneltiin Vaasanin TaikaRuis leipien väliin. Valkoisen höttöleivän sijaan kun valitsee hampurilaisleiväksi runsaskuituisen ja maidottoman täysjyväruisleivän, muuttuu aterian koostumus jo kokolailla terveellisemmäksi.
Täytteiksi hampurilaisiin voi laittaa ihan mitä vaan sattuu mieleen juolahtamaan, tai tässä tapauksessa mitä sattui jääkaapista löytymään. Meidän kaapissa lymyili valmiiksi keitetty kananmuna, salaattia, paprikaa ja kirsikkatomaatteja. Osan kirsikkatomaateista paahdoin uunissa makeiksi samalla kun siellä valmistui kananpojanjauhelihasta tehdyt jauhelihapihvit, ja yrttimaustetut veneperunat.
Olenko muuten ainoa, jolle selvisi vasta ihan viime aikoina, mikä on helpoin keino säästyä suuremmilta sotkuilta lapsen ruokaillessa tämäntyyppistä ruokaa? Vinkki muillekin, että kun sujauttaa lapsen hampparin suodatinpussiin, ei tarvitse siivota koko tuolia ja lattiaa ruokailun jälkeen.
Kun uuni piippaa valmistuneiden pihvien merkiksi, on aika sujauttaa Vaasanin TaikaRuis-leivät leivänpaahtimeen, ja eikun kokoamaan herkkua kasaan. Ja kyllä kelpasi. Taisi miehenpuoli tulla tekaisseeksi usemman kipaleen heti peräjälkeen.

Ja sitten siihen kilpailuun. Vaasan Taika kilpailun pääset osallistumaan julkaisemalla Instagramissa omat leipäterveisesi 27.5.2016 mennessä. Liitä kuvaasi hashtagit #jyväntaikaa #sanoseleivällä ja tägää kuvasi @vaasan_leipomot Palkintoina kaikille osallistujille arvotaan herkullisia eväskoreja ja voittajia arvotaan koko ajan viikottain kilpailuajan loppuun saakka. Voittamisen mahdollisuudet ovat siis melkoisen hyvät. Lisää kilpailusta ja tarkemmat osallistumisssäännöt voit lukea täältä . Millaisilla leipäterveisillä sinä haluaisit rakkaimpasi yllättää?

ps. Second Handin puolelle lisätty tavaraa myyntiin :)

Uutta olouoneessa ja Design Ale-vinkki | HM Home

maanantai 21. maaliskuuta 2016

/I Have been able to control my shopping habits for a while, but this cushion cover from HM Home was just yelling my name./

Arvatkaapa kuka on tänään ollut harvinaisen hyvällä tuulella. Raahauduin nimittäin tänään töiden jälkeen hammaslääkäriin vuositarkastukseen. Jo kolmekymmentä-äx-vuoden ajan olen tunnollisesti kulkenut joka vuosi hammastarkastuksessa, ja saanut joka kerta tuomion milloin mistäkin. Yleensä on ollut useampi hammas paikattavana ja hammaskivi poistettavana ja milloin mitäkin. Tänään sitten tapahtui se historiallinen ihme, että lääkärisetämies kertoi, ettei tarvitse tehdä mitään. Mitään. Ei edes sitä hammaskiven poistoa. Suhtauduin uutiseen hieman epäluuloisesti ja kyselin vielä jo toinen jalka ovenraossa, että mahtaakohan herra lääkäri olla nyt aivan varma asiasta, kun tällaista ei ole koskaan ennen päässyt tapahtumaan. Mutta uskottava kai se on. Luulisi yksityisen hammaslääkäriaseman muuten riemumielin laskuttavan asiakasta erinäisistäkin toimenpiteistä, jos aihetta siihen löytyisi. Riehaannuin kerrassaan niin, että marssin hammaslääkärin pakeilta suoraan kenkäostoksille. Tai eihän niin toki pitänyt käydä, mutta kun sattui olemaan hetkinen aikaa ennen lapsen tarhastahakureissua, niin ihan vaan piipahadin tsekkaamaan kevään uutuuksia. Ja siellähän ne minua odottivat. Aivan täydelliset kiiltonahkaiset klassiset mustat avokkaat. Ja kun kerran olin jo henkisesti varautunut tyhjentämään tilini hammaslääkäriin, tyhjensin tilin sen sijaan kenkäkauppaan. Paljon parempi diili. Pitää muistaa jatkossakin langata hampaansa.

Mutta sivuraiteilla ollaan taas komeasti. Aiheenahan oli siis ihan vaan pikkuriikkinen  uusi sisustushankinta, johon törmäsin HMn Home osastolla, ja se halusi heti muuttaa meille.
Kuvioitu tyynynpäällinen on toiselta puoleltaan pohjaväriltään musta, mitä en kyllä tilatessani tiennyt, mutta joka on tyynylle pikemminkin plussaa kuin miinusta. Kangas on napakkaa ja koko juuri passeli 50 x 50.
HM Home
Jaanan maalaama taulu jaksaa myös edelleen ihastuttaa joka päivä. Että jotkut vain osaavatkin.
Ja sitten siihen design ale -vinkkiin. Tiesittekö, että Finnish Design Shopissa on meneillään heille hyvin harvinaiset alepäivät. 22.3 saakka, eli vielä tänään ja huomenna saa koko normaalihintaisten tuotteiden varastotuotteiden valikoimasta 10% alennusta koodilla SPRING10. Harvinaiseksi asian tekee se, että arvokkaampia designtuotteita harvoin saa mistään alennushintaan, Joten jos on vaikkapa mielen päällä ollut Eamesin Rar-keinun hankinta, nyt on se hetki, kun kannattaa tarttua tilaisuuteen. Isommille ostoksillehan myös toimitus on ilmainen, ja maksuaikaa voi saada 12 kuukaudeksi ilman korkoja ja kuluja.
Eames Rar






(Sisältää kaupallisia linkkejä.)

Virvon Varvon Uudeks Vuodeks' | Easter

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

/The Easter time has officially began./

Onneksi ei mennyt tämän päiväinen virpomakeikka, joka Jampalla oli lajissaan ihan ensimmäinen, sentään ihan otsikon mukaisesti, vaikka loru välillä harjoitteluvaiheessa noin tuppasikin kääntymään. Jamppa serkkupoikineen osasi hienosti kysyä lupaa virpoa ja rimpsukin meni vallan kunniakkaasti. Saalista saatiin, joskin äkkisokeriöverit kostautuikin sitten tunnin mittaisena känkkäränkkänä iltapäivän puolella. Mutta onneksi ihanan aurinkoinen sää suosi pieniä trulleja. Ja velhoja. Jamppa muisti erinäisiä kertoja korostaa, että hän ei suinkaansa ole Noita, vaan Velho. Koska pojat on velhoja. Jep. Meidän hiukan modernimmat virpomavitsatkin otettiin iloisesti vastaan, vaikka vähän jännitti nurkan takana lymyillessäni, että mikähän mahtaa olla reaktio.


Hyvää alkavaa pääsiäisen aikaa kaikille!

Katoava aika | Time flies

torstai 17. maaliskuuta 2016

/Where does all the time disappear?/

Kirjoittelin tässä päivällä erästä työviestiä ja aloittaessani kirjoitusta sanoilla "Nyt kun viimeinen vuosineljännes on pyörähtänyt käyntiin..." (viimeinen siis meidän alan maailmassamme) aloin miettimään sanojani. Että hetkinen. Viimeiset vajaa kolme kuukautta on nyt alkamassa, vaikka vastahan työvuosi alkoi. Minne se meni? Sitten tulostelin sivutulon verokorttia hetken päästä ja kaivellessani palkkanauhaa toimenpidettä varten jouduin taas hetkeksi pysähtymään, että tältä vuodeltahan on maksettu jo kolmen kuukauden palkat. Niinpä niin. Minnehän nekin menivät? Ja minne se kolme kuukautta meni? Enkö minä juuri ostanut uuden kalenterin ja aloittanut vasta uuden vuoden?
Minulla on paha tapa elellä sitä kuuluisaa sitku-elämää. Enkä varmaan ole ainoa. Teen tuon ja tämän sit ku... ja menen sinne ja sinne sit ku...  Alan opettelemaan sitä ja sitä taitoa sit ku...Pukeudun näihin uusiin vaatteisiin sit ku.. Ja useimmiten sitä sitten kun -hetkeä ei koskaan tule. Niinkuin kävi tämän uuden kalenterinkin kohdalla. Suurena aikomuksena oli täytellä aikatauluja ja suunnitelmia järjestelmällisesti kalenterin tyhjyyttään hohkaaville sivuille sitten kun on se rauhallinen hetki. Sit ku... No eipä ole näkynyt sitä hetkeä, joten kalenterikin on saanut nököttää hyllyllä tyhjän panttina jo kohta neljännesvuoden(!). Pinterestistä bongasin eilen illalla sitä hajamielisenä pläräillessäni (voiko sähköisessä muodossa olevaa sosiaalista mediaa pläräillä?) mitä mainioimman mietelauseen.
/Stop waiting for the perfect moment. Take the moment and make it perfect./
Kas siinäpä elämänohjetta tällaisille täydellisen hetken odottajille. Ehkä, ja jopa mitä luultavimmin, sitä hetkeä ei koskaan tulekaan. Täytyy ottaa se mitä on, ja yrittää tehdä siitä mahdollisimman täydellistä.
Samaan aikaan kalenterin kanssa ostin Clas Ohlsonilta tämän pikkuruisen kauniin muistikirjan, johon aioin vakaasti alkaa pitämään kiitollisuuspäiväkirjaa. No sinne hautautui tammikuun paukkupakkasiin ja työkiireisiin kiitollisuusharjoitukset. Ei ilmeisesti ole ensimmäiseen vuosineljännekseen osunut paljoa kiitoksen arvoisia asioita.Siitäkään huolimatta, että kiitollisuusharjoitusten on todettu parantavan unenlaatua, vähentävän stressiä ja vahvistavan omanarvontuntoa. Kiitollisuuden tunteiden kerrotaan myös vähentävän negatiivisuuden tunteita ja katkeruutta ja suuntaavan huomion nykyhetkeen. Nykyhetkeen? Kuulostaa jotenkin siltä, että taitaisin kuitenkin olla juuri tämän harjoituksen tarpeessa.
Olen viikon verran myös lueskellut vihdoinkin jo kaikkialla muualla niin pitkään hehkutettua Marie Kondon Siivouksen elämänmullistava taika-teosta. Syy, miksi joka tuutista vastaan tulvivaa teosta vastaan näinkin pitkään harasin on a.) uskoin jo olevani riittävän järjestelmällinen ja b.) en uskonut olevani valmis luopumaan mistään. Nyt muutaman luvun lueskeltuani olen jo alkanut tuntea sen hiipivän poltteen ihoni alla, mikä kai useimmille muillekin marittajille on ilmestynyt. Tunteen, että ei malttaisi lukea kirjaa loppuun ennenkuin alkaa syytämään tavaraa pihalle ja raivaamaan kaappeja tyhjäksi. Uskon jo vakaasti siihen, että kunhan turhat roinat on nurkista ulos kärrätty, virtaa mielessäkin uudet puhtaammat tuulet. Ehkä sitä sitten osaisi jo asettua nykyhetkeen, ettei tarvitsisi koko ajan odotella sitä täydellistä sitku-hetkeä, tai toisaalta katsella taaksepäin, että minne se aika meni.

ps. Viikonloppuna aion piirrellä kauniilla kirjaimilla merkintöjä kalenterini sivuille. Heti sitten kun...

Hillitysti Pääsiäistä | Monochrome Easter

tiistai 15. maaliskuuta 2016

/Celebrating Easter doesn't have to mean yellow this and yellow that. It can also be decorated with more earthly colors, right?/

Usein kuullaan sanottavan, että talvi yllätti autoilijat. No tässä tapauksessa voisi sanoa, että pääsiäinen yllätti sisustusbloggaajan. Olen jotenkin autuaasti unohtanut, että pääsiäinen on tänä vuonna jo näin aikaisin. Onneksi kollegat  muistuttivat, että täällä meilläpäin noidat ja trullit (sama asia?) saapuvat virpomishommiin jo todellakin tämän viikon sunnuntaina. Argh, apua. Meillä oven ulko-oven vieressä röpsöttää tällä hetkellä jo paremmat päivänsä nähneet callunat, eikä suinkaan kauniin kukoistavat pääsiäisnarsissit. Suklaamunavarastot odottaa edelleen täyttäjäänsä, ja sisustuksessakin ainoa pääsiäiseen viittaava otus on viime viikonlopun kattaukseen ostettu yksi vaivainen ruukkunarsissi, joka sattuu vielä sekin olemaan väärän värinen.

Tässäpä inspiraatiota siihen, kuinka asiat sen sijaan voisi järjestää.

Kattaus.
Maanläheiset sävyt. Valkoista ja pellavaa. Koristeeksikin voi käydä ihan peruskananmunat ja viiriäisenmunat, ei ole pakko alkaa vesiväritaiteilemaan.

Ja jos sen sijaan osaa ja haluaa taiteilla, voisi koristeet näyttää vaikkapa tältä.
Mattamustaa maalia, hamppunarua tai mustalla tussilla koristetäplien tupsuttelua. Ah, niin kaunista ja yksinkertaista. Ja arvatkaapa mitä. Yhden asian olen sentään hoitanut. Tuo oikean yläkulman kuva on minua kohta kaksi vuotta kaivellut, kun en ole mistään löytänyt puhtaanvalkoisia (tai mustia) höyheniä, mutta nytpä olen. Ja ihan paikallisesta Prismasta: Sinne siis kaikki mustavalkoista pääsiäistä halajavat. Allergian vuoksi myös meidän pajunkissat ovat keinotekoisia, ja niitä taas löytää edullisesti Tokmannilta.
Maanläheisen pellavan ja särmikkään mustavalkoisen lisäksi pääsiäinen voisi olla myös ihan vaan hurmaavan harmaa. Kuinka levollinen näky tämä olisikaan pääsiäispöydässä.

Joko teillä on valmistelut pitkällä? Ja kertokaapa, missä asussa teillä on pikkupojat virponeet? Jamppa on vihdoin valmis eka kertaa virpomiskierrokselle lähtemään, kun ikää on sen verran, että rimpsu pysyy jo mielessä, mutta mitä päälle? Puetaanko poika noidaksi siinä missä tytötkin, vai lähetetäänkö matkaan Turtles-naamion ja miekan kera? Olen ainakin itse meilläpäin nähnyt poikia jos jonkunnäköisessä vappunaamiaisasussa virpomassa?



Kuvat lainattu.

Tennarit Alessa | I see sneakers

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

/One of the signs that spring is here, is the craving for a new pair of sneakers. Even though, I already own a few pairs... errrrhm...quite many pairs. Right now there is promotion for all the sneakers in Ellos. You will get 20% off with the code 335439, and you can use it also to brand names./

Varma merkki alkaneesta keväästä on jokavuotinen tennarikuume.Vaikka omistankin jo muutamat parit, olisi kaapissa aina vielä tilaa mukaville streettikengille. Mutta mitkä, oi mitkä? Elloksella kun on juuri nyt meneillään -20% alekampanja kaikista tennareista ja lenkkareista, ja alekoodi 335439 koskee myös merkkituotteita. Kahdenkymmenen prossan alea on harvemmin tarjolla esimerkiksi juuri näissä allakin olevissa Conversen klassikkomalleissa, joten nyt jos koskaan kannattaa tarttua tilaisuuteen.  Kamppis on voimassa 20.3 saakka. 



1.Converse All Star Low. Klassikot. Omani ovat palvelleet jo niin monta vuotta, etten edes múista tarkkaan montako. Nyt niiden reunasta on vaan murtunut palanen. Nyyh.
2. Ja samat mustana. Niinikään ikiklassikot. Omani alkavat jo näyttää siltä, että kilometrejä on taitettu...
3. Converse AS Spec. OX Monochrome tennarit. Ihanan kokovalkoiset. Nämähän kävisi myös siistimmän asukokonaisuuden kanssa.
4. Ja edelleen, samat mustana. Mahdoton valinta!
5. Reebok Classic Freestyle lenkkarit. Nämä nyt vaan on kertakaikkiaan niin ihanan retrot. Kuka muu muistaa vielä kultaisen kahdeksankymmentäluvun hevikansan perusasun, mustat pillifarkut ja valkoiset varsilenkkarit? Nämä olisi lähes pakko saada jo ihan nostalgiasyistä.
6. Vagabond Zoe tennarit. Hieman naisellisempi ja aikuismaisempi versio tennareista. Toimisi mahtavasti vaikka kapeiden mustien suorien housujen parina kokomustassa asussa.



Jos sinullakin polttelee tennarikuume, koko valikoimaa pääsee selailemaan täällä.






(Postaus sisältää kaupallisia linkkejä.) 

Vaasan Taika - Astetta hauskempi välipalahetki

torstai 10. maaliskuuta 2016


Minua potkaisi onni, ja pääsin mukaan Indiedaysin ja Vaasanin kampanjaan Sano se leivällä. Sano se leivällä-kampanjassa meillä bloggaajilla ja kaikilla teilläkin on tilaisuus päästä kertomaan tunteistanne leivän muodossa. Usein arjen kiireessä unohtuu ne kauniit sanat ja välipalahetketkin ovat enemmänkin kiireinen välttämättömyys kuin nautinnollinen yhdessäolon hetki. Vaasan haastaa nyt siis meidät kaikki osoittamaan rakkautta läheisillemme leivän muodossa. Minulle tämä tilaisuus ei olisi voinut otollisempaan aikaan tarjoutua, sillä tällä hetkellähän vietämme Jampan kanssa kotona talvilomaa. Pitkäksi venähtäneet aamu-unet ovat tehneet päiväunet tarpeettomaksi, mutta välipalahetken sitäkin tärkeämmäksi, että päivän touhuissa riittää energiaa ilman lepohetkeäkin. Kuten monet lukijat tietävätkin, olen itse gluteeniyliherkkyyden vuoksi joutunut jättämään perinteiset leivät pois, mutta se ei suinkaan tarkoita sitä, että muut kotona eivät leipää söisi. Olen ehdottomasti samaa mietlä perinteisen suomalaisen sananlaskun kanssa, että Leipä miehen tiellä pitää, ja tätä oppia olen yrittänyt jakaa myös lapselleni. Monet suomalaislapset elävät nykyään hyvin epäterveellisten välipalojen voimalla. Kaupassa myydään mitä värikäimmissä pakkauksissa supermäärällä sokeria ryyditettyjä suklaamuroja, makuviilejä, vanukkaita ja välipalakeksejä, jotka taatusti maistuvat lapselle kuin lapselle, mutta joiden ravintosisältö on hyvinkin kyseenalainen. Mitäpä jos siis yrittäisikin saada terveellisestä välipalatuokiosta astetta hauskemman. Vai näkeekö joku muu kenties leipälautasella tuttuja hahmoja?
Uudet Vaasan Taika paahtoleivät maistuvat taatusti koko perheelle. Leipien koostumus on ihanan ilmava ja pehmeä, ja tuoksu huumaava. En siis voinut olla ostamatta kotiin heti kerralla useampaa versiota. Tässä postauksessa Jampan välipalaleipänä toimi Vaasan Vaalean Täysjyvän Taika, joka katosi kyllä hyvin äkkiä parempiin suihin, eikä välipalakaveriksi päätyneen miehenpuolenkaan lautasella peikkoleipä ehtinyt kauaa odotella syöjäänsä. Leipä on leivottu täysjyvävehnästä, -rukiista, -kaurasta ja -speltistä, joten se on hyvin kuitupitoinen, minkä lisäksi myös laktoositon ja lisäaineeton. Pieni viherhihhuli sisälläni lämpenee erityisesti tuosta lisäaineettomuudesta. 
Miksei välipalahetkestä lapsenkin kanssa voisi aina välillä tehdä vähän juhlavamman? Kun kaikille kattaa iloisenväriset lautasliinat ja pöytään sytyttää kynttilän, saa arkiseenkin hetkeen vähän juhlan tuntua. Eikä niitä kauneimpia lasejakaan kannata turhaan kaapin perällä säilöä. Lapsikin tuntee olonsa erityiseksi ja arvostetuksi, kun huomaa vanhemman kattaneen hänellekin hieman kauniimmin.
Kun kutsu pöytään viimein kävi, ei meidänkään poika kauaa ihmetellyt. Kuinka saada hieman ruokansa suhteen valikoiva lapsi innostumaan terveellisestä välipalasta - missio suoritettu.

Ja kaikki äidithän tietävätkin, että lapsen leivän teko lähtee aina liikkeelle tästä, vai mitä?
Loppuhaastattelun tuloksena yleisöllekin tiedoksi, Angry Birds-leivät olivat paljon parempia kuin tavalliset. Vai olisikohan syy sittenkin ollut Vaasan Taika?

ps. Vaasan Taika kampanjalla on parhaillaan meneillään myös lukijakilpailu, johon juuri sinäkin voit osallistua. @Vaasan_leipomot arpoo Instagram tilillään 2 voittajaa joka perjantai. Voittajat palkitaan herkullisin eväskorein- Tarkemmat ohjeet ja säännöt löytyvät täältä.

Makuuhuoneen kaksi ilmettä - Musta | Black bedroom

tiistai 8. maaliskuuta 2016

/Yesterday the guest bedroom was dressed in white, today it wears black, which is the current look there. Which do you like more?/


Eilen illalla postailin vierasmakuuhuoneen tilapäisestä valkoisesta asusta, ja tänään on aika palata totuuden äärelle, sillä mustanpuhuvaahan siellä yleensä on. Pääosissa tänäänkin Visor Finlandin Visor Queen pimennnyskaihtimet, joista aiemmin olen siis kertoilut täällä ja täällä. Kumpi väri teidän mielestänne sopii pikkuruiseen monitoimihuoneeseen paremmin?
Visor Queen vekkikaihtimet sopivat täydellisesti juuri pelkistetyn sisustuksen rakastajalle, sillä sivuverhoton ilme on juuri sopivan yksinkertainen. Kaihtimien ollessa täysin suljettuina ne tarjoavat  paremman pimennyksen kuin perinteiset sivuverhot, ja muuten niillä voi säädellä huoneen tunnelmaa valitsemalla sen, kuinka laajasti ylhäältä tai alhaalta, tai molemmista suunnista verhoa pitää auki.
Vaika huone on yleensä sisustettu mustin tekstiilein ja yksityiskohdin, se säilyy silti valoisena vekkikaihtimien säätömahdollisuuden avulla. Ja heti kun saan aikaiseksi, ripustan pari printtiä tuohon sängyn viereiselle seinälle nyt kun sivuverhot eivät ole enää näkymää blokkaamassa.
Kuvassa näkyvä eriskummallinen havukukkanen taisi olla nimeltään Brunia. Juuri sopivan outo iskeäkseen minun makuuni, ja havuoksista on aina lupa toivoa pitkäaikaista ystävää.

Tänään muuten Oulun seudulla jo rännit tippasivat ja laulaa hoilotin Jampalle automatkalla Taitaa tulla kesä-biisiä. Talviloman toinen varsinainen päivä hurahti mukavissa merkeissä, kun aamupäivä purettiin energiaa Jampan ystävän ja serkkupoikien kanssa Ouluhallin Kuperkeikka-tapahtumassa, iltapäivällä sain toteuttaa itseäni kaikessa rauhassa (eli toisinsanoen siivota) ja nyt illasta oli aikaa käpertyä sohvaan elokuvaa katselemaan. Parituntinen vierähti oikein joutuisasti Matt Damonin parissa, eli jos teillä sattuu olemaan vielä The Martian katsomatta, voin suositella lämpimästi. Nyt taitaa iltasatupuuhat kutsua, kerrohan kommenttikenttään, kumpi väri makkariin mielestäsi paremmin istuu ja mitä pidät vekkikaihtimista verhojen sijasta. :)




                               *Postaus toteutettu yhteistyössä Visor Finland Oy:n kanssa:*